Minulla on tänään vapaapäivä. Laitan valokuvia albumiin. Minulla on aina kaapissa kuvia odottamassa albumin tekoa. Tänään laitoin kuvia Itämeren kierrokselta kesältä 2013. Yksi kuva sai minut pysähtymään. Katsoin sitä vaikka kuinka kauan. Pääsin aivan elävästi siihen hetkeen kun otin kuvan.

Tuuli puhalsi Itämereltä. Seisoin meren rannassa Gotlannissa ja tuijotin alas veteen. Vesi oli niin kirkasta. Pohjahiekan joukossa oli siellä täällä isompia kiviä, kuin kallioina tuossa pinnan alaisessa pienoismaailmassa johon tuijotin. Levät muodostivat puskia ja niiden välissä vilistivät pikkuruiset kalanpoikaset.

Lokki kirkaisi. Hetkeksi ajatukseni palautuivat tähän maailmaan tuijotuksen keskeltä. Mutta hetkessä ajatukseni olivat taas pinnan alla. Kuinka kaunis voi olla niin pieni pala tätä maailmaa! Mietin, että millainen kalanpoikien elämästä muodostuu. En edes tiennyt, mitä kaloja ne olivat, mutta näin ne mielessäni jo isoina vonkaleina vaeltamassa Itämeren syvänteissä. Meri toi vaahtoa pienen vedenalaisen maailman pilviksi.

Lähdin kävelemään rannasta takaisin yrttitarhalle, jossa olimme vierailulla. Ostin mustavatukkahilloa ja polkakaramellejä kotiin viemiseksi. Ne käärittiin kauniiseen pakettiin. Myöhemmin kotiin palattuani tein ystävälleni gotlantilaista pannukakkua ja tarjosin sen tuon hillon ja kermavaahdon kanssa. Se maistui hyvältä.

Tänään tätä yhtä ainoata kuvaa tuijottaessani tämä kaikki tuli mieleeni. Korvaamattomia ovat muistot!