Minulla on ystävä, joka tuntuu vihaavan tapaani herätä aikaisin aamulla. Matkoilla herään yleensä vielä aikaisemmin kuin kotona. En vain yksinkertaisesti malttaisi nukkua, kun tiedän, että uusi jännittävä maailma odottaa tutkijaansa ympärilläni. Minusta on ihanaa mennä aamulla parvekkeelle ja seurata, kuinka varhainen hämärä alkaa hiljalleen muuttua päivän kirkkaudeksi. Yön viileä kosteus siirtyy auringon ensisäteiden tieltä pois ja antaa lopulta tilaa päivän porottavalle kuumuudelle. Ystäväni vielä nukkuessa, minä kuuntelen kukkojen aamukiekaisuja. Näen satamaan lipuvat laivat ja seuraan perhosten paraatia kohti vielä aamukasteessa notkuvia kukkasia. Kun ystäväni herää, olen käynyt suihkussa, kolunnut läpi some-tilini ja ehkä juonut kupillisen kahvia. Aamu on omaa aikaani ja nautin siitä.

Toisen ystäväni kanssa matkustaessa aamut puolestaan tuntuvat olevan yhteinen juttumme. Menemme usein hyvissä ajoin nukkumaan, jotta voimme hyvissä ajoin olla kokemassa aamun esiinmarssin. Tämä toinen ystäväni tosin vaatii melko ponnekkaasti minua keittämään aamuisin kahvia, mutta siitäkin on tullut jo oleellinen osa matkojemme aamurutiinia. Ja mitä sitä ei ystävien vuoksi tekisi! Tällaiselle aamunautiskelijalle muuten kahvinkeittomahdollisuus hotellihuoneessa tuo hyvän lisän lomaan.

On mukava tehdä erityylisiä matkoja: kaupunkilomia, kiertomatkoja, risteilyjä, rantalomia ja näiden yhdistelmiä. Vakaa uskomukseni kuitenkin on, että kiertomatkat, varsinkin ryhmän mukana tehtävät, ovat paljon parempi vaihtoehto aamuihmiselle kuin iltaihmiselle. Valmiiksi järjestetyillä matkoilla ohjelma saattaa alkaa hyvinkin varhain aamuisin. Jos haluaa niin sanotusti omaa aikaa, se järjestyy helpoiten ennen aamiaista. Kiertomatkoilla olen usein matkustanut yksin, mutta ryhmän mukana. Aamiaisella muihin ryhmän jäseniin törmätessä keskusteluissa käy usein ilmi, mitä kaikkea ihmiset ovat ehtineet jo ennen aamiaista tehdä.

Uinti ennen auringonnousua risteilyaluksen balilaisesta temppelistä innoituksensa saaneen uima-allasalueen altaassa. Saunominen ruotsinlaivalla aamuauringossa kylpevässä Tukholman saaristossa. Silmien huuhtelu laiturin nokassa usvaisen järven rannalla. Virtahepojen mutaleikit parvekkeen alta kulkevassa joessa Masai Marassa. Reipas lenkki puistossa sunnuntaiaamuna kahdeksalta paikallisten joukossa pujotellen Iranin Isfahanissa. Läheisestä leipomosta kantautuva tuoreen leivän tuoksu. Kukkokiekuu! Jouluaamuna Upper East Sidelle satanut ensilumi New Yorkissa. Toreille kokoontuvat mummot ja papat. Kouluun tarpovat lapset. Pyykkäävät naiset. Sementtiä sekoittavat miehet. Satamaan saapuva kalansaalis. Odotettavissa on uusi jännittävä päivä. Parhaita ovat aamut!

intia%20044.jpg

Aurinko nousi raunioiden takaa, kun etsimme tiikeriä Rathamboressa Intiassa