Minusta on mukava jättää lomat aina loppukesään, mieluiten ihan syksyn puolelle asti. En raskisi Suomen kesästä poistua kovin pitkäksi aikaa ja toisaalta kesän jaksaa hyvin painaa töitä, kun tietää, että syksyllä on jotain mukavaa odotettavissa. Tämä järjestely meinaa aina kostautua siinä vaiheessa, kun työtoverit jäävät massoittain lomille, ja minulla on itselläni edessäni vielä kuukausien odottelu. Tänä vuonna olin päättänyt hankkia epätoivooni pientä helpotusta.

Toivoin juhannuksen jälkeisen viikonlopun vapaaksi ja suuntasimme kahden hyvän ystäväni kanssa pidennetylle viikonloppulomalle Liettuaan Vilnaan. Kevät ja alkukesä olivat töiden suhteen ja muutenkin melko kiireinen, joten valmistautuminen jäi melko heikolle tasolle. Lennot ja majoitus varattiin hyvissä ajoin, jotta varmistimme edullisen hinnan, mutta siihen se valmistautuminen oikeastaan sitten jäikin. Mikä tästä kaikesta oli sitten lopputulos? No, täydellinen ja onnistunut viikonloppu mahtavassa seurassa! Joskus matkaan näköjään kannattaa vain heittäytyä pienin valmisteluin ja matalin odotuksin. Perillä odottaa sitten paljon asioita, joista voi yllättyä iloisesti!

Yllätysten oppitunti, osa 1. Lähdimme aamulennolla Vilnaan, ja olinkin jo aikaisin aamulla lähtenyt kotoa junalle. Aamulla ei niin aikaisin aamiainen maittanut, joten vihdoin Helsinki-Vantaalle päästyäni halusin jotain pientä haukattavaa. -”Kahvi ja mustikkabriossi.” -”Yhdeksän euroa, kiitos!” Lentokentän hintataso alkaa olla jo ihan älytön. Kentällä tulee kuitenkin käytyä korkeintaan muutaman kerran vuodessa, niin joku lähtökahvi tai kuohuviinilasillinen on pakko ihan vain tavan vuoksi nauttia.

Seurueemme oli kuitenkin jo lounaan tarpeessa siinä vaiheessa, kun saavuimme junalla lentokentältä Vilnan keskustaan. Kartan lukeminen ja alhaiset verensokerit alkoivat kiristää tunnelmaa, joten diktaattorin elkeen ilmoitin, että menemme syömään heti seuraavaan vastaantulevaan ravintolaan. Se oli sitten sellainen vähän syrjäisen puiston keskellä sijainnut 70-lukulainen pömpeli. Sinne vaan! Tarjoilija kertoi meille suullisesti päivän menun. Rankan aksentin joukosta saimme poimittua sanat ’river’ ja ’fish’. Sitä! -”Otatteko myös päivän keiton?” -”Kyllä kiitos!”

Yllätysten oppitunti, osa 2. Nuori miestarjoilija kantoi pöytään vesikannun, lasit ja ruokailuvälineet nuhjuisissa pussukoissa. Olin epäileväinen. Jokikalaa… Mitähän se on? Keitot saapuvat. Ne olivat cazpachoa. Joukossa oli muutama jääpala. Päälle asetellut krutongit olivat ikävästi vettyneet, mutta muuten se maistui oikein hyvältä hikisen kävelyn jälkeen. Ja sitten se kala. Jokikala osoittautui pieneksi taimeneksi. Kokonaisena paistettu rapea pikkukala oli saanut seurakseen paistettua perunaa ja yrttiöljyllä maustettua vihersalaattia. Olimme erittäin tyytyväisiä. Sitten tuli laskun vuoro. Meillä ei ollut mitään hajua, paljonko kokonaisuus voisi kustantaa. Keittoa, paistettu taimen ja ruokajuomana vesi. No, Liettuassa se kustansi kuusi euroa hengeltä. Nyt olimme erittäin tyytyväisestä seuraavalla tasolla! Mikä ikinä se sitten onkaan. Joukkiomme jatkoi paljon iloisempina eteenpäin.

Enää ei häirinnyt edes aamuinen ylihintainen suodatinkahvi! Vilnassa yllätti moni muukin asia positiivisesti, joten sitä voi hyvillä mielin suositella pidennetyn viikonlopun kohteeksi.

vilna 036.JPG

Näin idyllisiä näkymiä Vilna meille tarjosi.