Seuraavana aamuna lähdimme taas varhain liikkeelle. Ajomatkaa oli luvassa edellisen päivän tapaan noin 250 kilometriä, nyt kohteena Ambosel. Aamu oli vielä viileä, kun pakkasimme laukut auton kyytiin. Matkalla näimme ensimmäisen kerran Tansanian puolella sijaitsevan Kilimanjaron huiput. Huiput näyttivät, kuin ne olisivat leijuneet taivaalla savannin takana. Ilma väreili kuumuudesta ja hiekkatie pöllysi, kun pakettiautomme puski eteenpäin. Rengas meni tietenkin rikki ja kävimme siinä sitten samalla puskapissalla. Matka jatkui ja välittömästi mustamamba luikerteli auton edestä tien yli. Tällä matkalla emme arvatenkaan enää puskapissoja harrastaneet! Matkalla näimme paljon maasaita. Saimme kuulla, että aikanaan kun heidät pakotettiin luovuttamaan maitaan suojelua varten, he tappoivat kostoksi suurehkon osan puiston suurista nisäkkäistä. Luonnonsuojelu, niin kuin matkailukaan, ei ole aina niin yksioikoinen juttu. Iloksemme saimme huomata kuitenkin Amboselissa olevan hyvin runsaan eläimistön!

Strutsit pöyhkeine sulkineen, pitkäkaulainen kirahviantilooppi ja suuret seepralaumat käyskentelivät ohitsemme majoitusta kohden ajellessamme. Amboselissa yövyimmekin teltoissa, mikä oli hieno kokemus. Teltat oli hyvin varustettu, löytyi vesivessat ja kaikki. Sähköt toimi muutaman tunnin päivässä, muut ajat mentiin kynttilöiden ja taskulamppujen valossa. Ensimmäisenä iltana olimme unohtaneet ulkovalon päälle illallisen ajaksi ja samaan aikaan tuli mieletön sadekuuro ja telttakin vähän kastui. Tämän seurauksena meitä odotti mukava ötökkäyllätys teltalle palatessa; koko teltan oviseinämä oli tuhansien ötököiden peittämä. Hetken keskustelimme ystäväni kanssa, kumpi joutuisi telttaan menemään ensin. Muutama hyönteinen livahti toki sisään, mutta gekkoja riitti sen verran, että aamulla ei hyönteisiä enää näkynyt. Amboselissa on valtavia norsulaumoja, välillä heinien joukossa vilahti juhlallinen kuningastrappi, kaunis kruunukurki tai tomera sihteeri. Seuraavan aamun valjetessa täplähyeenat nauttivat vielä yöllisen saaliin rippeitä, korvakoira hoivasi poikasiaan ja pahkasian porsaat yrittivät pysyä emänsä vauhdissa.

Kääpiömangustit tähystivät meitä pesäksi ottamansa vanhan termiittikeon päältä, kun suuntasimme tutustumaan läheiseen maasaikylään. Maasait asuvat vielä perinteisesti majoissa ja vaihtavat vuodenaikojen mukaan asuinpaikkaansa niin, että karjalle riittää syötävää. Lehmän maidon ja veren seos on yhä tärkeä osa ravintoa. Maasailla ei olekaan paljon muuta omaisuutta, kuin ankolelehmiä ja pienempiä seebuja. Majoissa oli voimakas savun tuoksu, koska niissä valmistetaan myös ruokaa. Lehmänlannasta, heinästä, risuista ja oksista rakennetut majat olivat ringissä ja niiden välit oli aidattu kepeillä ja piikkipensaan oksilla. Ringin keskellä on hyvä yöturva karjalle. On hienoa, että perinteinen elämäntyyli on yhä voimissaan. Silti minun oli hieman vaikea suhtautua muun muassa siihen, että osana aikuistumista sekä tytöt että pojat ympärileikataan, vaikka se onkin osa perinteitä.

Päällimmäisenä Amboselista jäivät kuitenkin mieleen valtavat norsulaumat, jotka hiekkaa heitellen etenevät matriarkkansa johdolla savannia määrätietoisina eteenpäin. Pienempiä ja heikompia lauman jäseniä vahditaan ja tarpeen vaatiessa autetaan viipymättä. Maa norsujen jalkojen alla on Kilimanjaron sulamisvedestä märkää. Lehmähaikara matkustaa tyytyväisenä norsun selässä. Ehkä se jää kyydistä seuraavalla pysäkillä.