350 kilometrin ajomatka Kilimanjaron juurelta Amboselista Naivashaan vei melkein koko päivän. Pysähdyimme matkalla 2400 metrin korkeudessa ihailemaan maisemaa Afrikan pituussuunnassa jakavan Suuren Repeämälaakson reunalle. Illalla perille päästyämme ehdimme vielä veneajelulle Naivasha-järvelle. Järvessä asustaa noin 5000 virtahepoa. Pian niitä jo näkyikin. Vedestä työntyvät päät saivat sykkeen kohoamaan ja toivoin, että yksikään niistä ei ole veneen alla ja nosta sieltä päätään. Järvellä asustaa myös satoja lintulajeja ja mekin bongasimme niistä lukuisia. Upeimpia olivat pesimispuuhissaan olevat kruunukurjet. Järven vesi on kirkasta ja puhdasta, sen rannalle onkin kehittynyt kasvihuonekyliä, jotka kylläkin tuottavat lähinnä leikkokukkia Euroopan markkinoille. Ilta alkoi jo viiletä, kun palasimme rantaan. Pitkospuita pitkin lähdimme kohti uutta majapaikkaamme. Näimme suloisen pienen dikidik-antiloopin. Hotellin pihassa kasvoi valtavia akaasioita. Aidatun alueen sisällä oli elinvoimainen vesiantilooppiyhteisö. Aidan takana näimme kirahveja kurkottelemassa akaasian meheviä lehtiä. Illalla sammakko kurnutti jossain lähellä. Yö laskeutui Naivashaan.

Kun yö taas hälveni, oli aika napata piknik-eväät mukaan ja lähteä kohti Nakuru-järveä. Alue oli vähän metsäisempää mihin olimme tähän mennessä tottuneet. Niskat puutuneina yritimme tähyillä latvustoja, josko siellä olisi mielenkiintoisia apinoita tai jopa leopardi päivälevollansa. Ensiksi vastassamme olivat marakatit, jotka kärkkyivät eväitämme, sitten vastaan tuli thomsonin gaselli poikamiesten joukkio. Kohta akaasioiden varjoihin oli kokoontunut sadoittain puhveleita. Näky oli vaikuttava. Peilityynen järven rannassa vaaleanpunaiset flamingot siivilöivät nokillaan suolaisesta vedestä levää, joka myös saa flamingot hehkumaan niin kirkkaan pinkkeinä. Seeprat kahlasivat vedessä varsat perässään. Ajoimme läheiselle kukkulalle, jossa kalliotamaanit paistattelivat päivää kivien päällä. Edessämme avautuva maisema oli kuin sadusta. Vihreä savanni akaasioineen, sinisen taivaan muutama hattarapilvi heijastui Nakurun pinnasta, tuhannet linnut ja nisäkkäät, auringon lämpö. Ohitsemme suhahti pelikaanien parvi laskeutuen kohti Nakurua. Kun jatkoimme matkaamme, näimme leveähuulisarvikuonon. Nakurussa on myös harvinaisempia suippohuulisarvikuonoja, mutta me emme onnistuneet niitä näkemään. Sen sijaan näimme matkan ensimmäisen leijonan. Urosyksilö oli puun alla päiväunillaan. Kilpikonna mateli tienpientareella. Erikoisen tummat rotschildinkirahvit laidunsivat läheisen metsikön reunassa. Mustavalkoiset ja pitkäkarvaiset kolobusapinat tarkkailivat meitä puiden vehreästä latvustosta. Illaksi palasimme lodgeemme rentoutumaan. Nukkumaan mennessä suljin silmäni ja kimmeltävä Nakuru-järvi siinsi taas edessäni, kaislikkoa, lintuja, antilooppeja, seeproja, kirahveja… Uni tuli pian ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä oli taas pitkä ajomatka edessä.

Tiet Keniassa olivat hyvin vaihtelevassa kunnossa. Useimmat olivat hiekkateitä ja useimmat niin huonossa kunnossa, että ajoimme usein ojan puolella, koska siellä oli tasaisempaa. Tällä kertaa tie oli pomppuisempi ja huonokuntoisempi kuin kertaakaan koko matkan aikana. Matkaa oli nyt taitettavana 260 kilometriä, mutta aikaa siihen meni kuusi tuntia. Kuoppia ja töyssyjä riitti. Aurinko muunsi automme saunaksi, eikä kattoluukun avaaminenkaan nyt oikein tuntunut tehoavan. Matkalla huoltoasemalla yllätyimme, kun karkkikaupan mies palveli meitä osin suomeksi. Oli kuulemma käynyt joskus Tampereella ja kehui, että Tammelantorilta saa hyvää makkaraa. Sellaista mustaa! Vaikka matka tuntuikin hieman rasittavalta, niin sen jaksoi hyvin, kun tiesi että edessä olisi koko safarin huipentuma: Masai Mara!