Madagaskar%20552.jpg

Näyttää heinäkuormalta. Heinä on kuitenkin vain kantena säkeissä, joihin on pakattu maalta kaupunkiin tuotua ruoanvalmistukseen käytettävää puuhiiltä.

Sunnuntaiaamuna varhain lähdimme Andasibestä halkomaan saaren keskiylänköä. Se ei ollut mikään yhden päivän projekti, vaan edessä oli niin useampia pitkiä ajopäiviä, kuin pidempiä pysähdyksiäkin mielenkiintoisiin kohteisiin. Ensimmäisenä ajopäivänä suuntasimme kohti Antsirabea, jonne saavuimme illansuussa. Kävimme käsityökeskuksessa katsomassa, kuinka kierrätysmateriaalista valmistui uusia tuotteita. Itse ostin leikkiauton, enhän ole sellaista omistanut melkein kolmeenkymmeneen vuoteen. Sen materiaalina oli muun muassa tyhjä oluttölkki. Ostin myös pari pientä kippoa, jotka oli sebun sarvesta tehty. Näimme prosessin kuinka sarvi käsitellään ja muotoillaan uudelleen monenlaisiksi käyttöesineiksi. Hiotut ja kiillotetut sebunsarvituotteet olivat hyvin kauniita ja hinnaltaan huokeita. Madagaskarilla juuri mitään ei heitetä hukkaan, vaan kaikelle keksitään uutta käyttöä. Myös teurastetut eläimet pyritään hyödyntämään kokonaisuudessaan. Itsekin söin eräänä päivänä ankkasalaatin, jossa oli lihan lisäksi myös vatsaa, maksaa, sydäntä ynnä muuta. Myös tyhjeneville vesipulloille löytyi innokkaita ottajia. Kerran pysähdyimme rommia valmistaman kylän kohdalla ja siellä tyhjistä vesipulloista nousi miltei kahakka, niin haluttuja ne olivat. Tämä vähän liennytti matkailijan omaatuntoa. Tiedän, että pullotettua vettä on välttämätöntä eksoottisemmilla alueilla juoda. Silti hirvittää se syntyvän roskan määrä. Nyt tiesi ainakin pullojen menevän jatkokäyttöön. Niihin pakataan rommin lisäksi esimerkiksi maitoa ja hunajaa.

Madagaskar%20570.jpg

Riipeltoja riitti matkan varrella. Istutuskausi oli juuri alkamassa. Sebuhärät muokkasivat peltoja ja riisintaimea iskettiin käsin peltoihin säntillisiin riveihin.

Antsirabessa ehdimme nukkua ensimmäiset kunnon yöunet, sen verran tiukka ohjelma meillä oli ollut. Aamulla kuitenkin ehdin juuri nielaista pannukakkuni hunajalla ja hörpätä kahvini, kun matka jo jatkui. Edessä oli jälleen pitkä päivä autossa istumista. Välimatkat eivät aina olleet niin valtavan suuria, mutta tiet ovat paikoin todella huonossa kuonossa. Ennen Antsirabesta lähtöä kävimme katsomassa pari historiallista paikkaa kaupungissa. Antsiraben rooli oli tärkeä Ranskan hallinnoidessa maata. Tuosta ajasta muistutti esimerkiksi vanha ja upea hotelli, joka nyt jo oli parhaat päivänsä nähnyt. Saatoin helposti kuvitella siirtomaa-ajan herrat rouvineen hotellin käytäville kulkemaan. Niin ikävältä kuin siirtomaa-aika kalskahtaakin ja sen seurauksista kärsitään isossa osassa entisiä alusmaita edelleen, niin mielestäni siirtomaaromantiikassa on silti jotain viehättävää. Kauniisiin rakennuksiin on helppo kuvitella loisteliasta elämää, se jää helposti huomioimatta, että tavallisen kansan elämä on ollut useimmiten kohtuuttoman kurjaa.

Madagaskar%20609.jpg

Lounaan ohessa seurasimme iloista kansantanssiesitystä.

Ajoimme muutaman tunnin ja saavuimme Ambositraan. Kaupungissa asustelevien zafimaniry-heimon jäsenten käsityötaidot ovat Unescon tunnustamia. Kävimme pienellä verstaalla, kuinka eri puulaatuja toisiinsa upottamalla saadaan hyvin kauniisti koristeltuja käyttö- ja koriste-esineitä valmistettua. Matkalla ei voinut olla kovin isoa matkalaukkua mukana, matkatavaramme kun kulkivat päivät automme katolle köytettynä. Niinpä jouduin tilaa säästääkseni jättämään kauniit puutyöt kaupan hyllylle tällä kertaa. Ostettavaa olisi kyllä riittänyt vaikka millä mitalla.

Madagaskar%20630.jpg

Lihakaupoissa ei Madagaskarilla olla niin tarkkoja tuon kylmäketjun kanssa.

Jatkoimme matkaa pari tuntia ja pysähdyimme pieneen kylään lounaalle. Taisi olla joku seurakuntatalo, jossa söimme. Tai no, ehkä kirkon pihalle kyhättyä rakennelmaa ei ihan taloksi voi nimittää, se oli enemmänkin sellainen puukatos. Keittiö oli jossain, en edes halua ajatella missä. Mutta madagaskarilainen maalaisruoka maistui taivaalliselta. Vaikka kuinka olimmekin saaneet ranskalaisvaikutteisia herkkuja eteemme, niin tämä kyllä vei voiton. Possua kookoksessa ja kassavaa, possua villivihanneksilla, papumuhennosta, grillattuja sebuvartaita ja riisiä ja jälkiruoaksi röykkiöittäin tropiikin hedelmiä. Joskus yksinkertaisen kuuloinen voi olla ylivoimaisen parasta. Meille esitettiin myös kansantanssia. Usein tällaiset kansanperinne-esitykset eivät ole oikein minun makuuni, mutta täällähän musiikki olikin varsin mukavaa kuunneltavaa!

Madagaskar%20649.jpg

Ranomafanassa yövyimme lähes tämän upean kosken partaalla. Aurinko oli jo laskemassa kun saavuimme puistoon.

Illalla saavuimme Ranomafanan kansallispuistoon. Sain huoneen hotellin ylärinteeltä. Kaunis maisema avautui ikkunasta; sademetsän peittämiä kukkuloita, vähän sumua, vesiputoukset kohisivat alhaalla metsän siimeksessä. Illalla kävimme katsomassa sammakkoja ja käärmeitä läheisellä lammella. Siellä niitä lymysi norsunkorvakasvien lehdillä. Vastakkaisen kukkulan rinteet eivät enää kuuluneet puiston alueeseen. Siellä roihusi tuli. Metsiä kasketaan viljelymaiksi. Parin sadon jälkeen maa on jo niin hedelmätöntä, että se hylätään joutomaaksi. Köyhän kansan ainut keino saada ruokaa on kasvattaa se itse. Uutta viljelyalaa tarvitaan koko ajan enemmän. Madagaskarin metsät tuhoutuvat liian nopeaan tahtiin. Maan luonnonrikkauksista saamat varat valuvat ulkomaille, joten tilanteeseen ei ole tulossa sisältä käsin helpotusta. Illallisen jälkeen kipusin huoneelleni. Se oli sähkökatkoksen pimentämä. Sytytin kynttilän. Tunnelma oli kotoinen. Menin vielä terassille istumaan. Vastarinteellä loimusi. Silmäkulmani kostui väkisin. Ihminen nakertaa pala palalta omia elinmahdollisuuksiaan tällä planeetalla. Madagaskarilla sen näkee ehkä konkreettisemmin kuin missään muualla maailmassa. Täällä upea luonto taistelee olemassaolostaan yhä pienenevillä metsätilkuilla. Menin sisään ja nukahdin kynttilän valoon.

Madagaskar%20683.jpg

Eläinten etsiminen pimeässä oli kyllä jännittävää. Tässä käärme on sammakkojahdissa norsunkorvakasvin lehtihangassa.