perjantai, 10. helmikuu 2017

Nyt tai ei koskaan - Kuuba!

kuuba%20178.jpg

Hotellimme Roc Barlovento Varaderossa.

Oli jo pimeää, kun pääsimme perille. Trooppinen sade oli vallannut Varaderon. Viileä talvituuli puhalsi pohjoisesta, pudottaen yölämpötilan kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Maahantulomuodollisuudet ja hotelliin kirjautuminen tuntuivat hieman rasittavilta pitkän lennon jälkeen. Aikaerosta johtuen sänky olisi kutsunut jo paljon aiemmin, mutta nyt viimein pääsin pitkäkseni. Kuulin kuinka sade yltyi ulkona. Tuulenpuuskat saivat kasvien lehdet kohisemaan Kuuban mustassa yössä. Sitten nukahdin.

Aikaeron takia uni oli aika katkonaista ja kuuden jälkeen aamulla en viitsinyt edes yrittää enää saada unen päästä kiinni. Kurkkasin varovasti verhon raosta ulos. Ulkona oli jo alkanut valostumaan. Huomasin huoneemme olevan palmupusikon latvuston kätkemä, kovin oli trooppinen maisema. Taivas tuotti pettymyksen. Se oli tumman pilviverhon peittämä.

kuuba%20181.jpg

Varaderon ihanaa rantaa.

Istuimme aamiaisella, kun saimme nähdä auringon kuitenkin ottavan pilviverhosta vallan. Kymmenen aikaan aamulla lähdimme kävelykierrokselle pitkin Varaderon parikymmentä kilometriä pitkää rantaa. Kirkas aurinko sai kitinvärisen hiekan näyttämään lähes liidunvalkoiselta. Aallot löivät turkoosina vyörynä rantaan. Meri oli kuljettanut kaikenlaista ihmeteltävää rantaan. Rannalla oli niin mukava kävellä, että emme olisi malttaneet kääntyä takaisin ollenkaan. Lenkin jälkeen oli mukava painautua rantatuoliin kirja toisessa kädessä, piña colada toisessa.

kuuba%20163.jpg

Matanzasissakin on menneiden aikojen havinaa.

Seuraavan aamupäivän koittaessa päätimme lähteä hieman aistimaan Kuubaa. Saimme vinkin, että kun kävelemme siltaa pitkin yli joen, johon Varaderon turistialue päättyy, voisimme saada taksin halvemmalla. Noudatimme ohjetta. En tiedä oliko taksi halvempi, mutta tunnelmaa siinä ainakin oli. Kuskin kaveri kertoi auton olevan amerikkalaisvalmisteinen ja vuoden 1953 mallia. Suuntasimme noin neljänkymmenen kilometrin päähän Matanzasiin. Kuski pysyi kielimuurista johtuen vaiti, saimme nauttia kuubalaisesta letkeästä musiikista ja ikkunoista virtaavasta lempeästä tuulesta. Aurinko lämmitti mukavasti. Saavuimme hyvissä ajoin aamupäivällä Matanzasiin, joka vasta uneliaana aloitti aamuansa. Kuubassa ei turhaan aamuruuhkissa säntäillä – ja hyvä niin. Lomatunnelmaan pääseminen ei vaadi pinnistelyä.

kuuba%20165.jpg

Rappioromantiikkaa parhaimmillaan.

Matanzas oli noin Tampereen kokoinen pikkukaupunki, josta suuri osa asukkaista on työllistynyt Varaderossa matkailun eri tarpeisiin. Sielläkin oli havaittavissa ajan pysähtyminen 50-60 –luvuille. Vanhukset istuivat keskusaukion laidalla puun alle asetetuilla penkeillä aikaansa tappamassa. Vieressä oli puhelinkoppeja ja ihmiset kävivät toden totta puhumassa puheluita niissä! Mitä nostalgiaa! Kaverini bongasi lähistöltä limusiiniksi pidennetyn Ladan, omaa nostalgiaansa siinäkin. Monet rakennukset näyttivät rappeutuneilta. Niistä haistoi vielä entisaikojen loiston. Matanzasin edustalla oleva merenlahti on ollut aina tärkeä satama Kuubassa ja huhutaan, että sinne on hukkunut mittaamattoman arvokas kultalasti aikana, jolloin espanjalaiset valloittivat maata alkuperäiskansoilta. Siirtomaa-aikakin oli selvästi jättänyt merkkinsä Kuubaankiin ja Matanzasin arkkitehtuurissakin oli selviä eurooppalaisia vaikutteita.

kuuba%20173.jpg

Matanzasin paloasema oli tyyliltään hyvin eurooppalaisvaikutteinen.

Vanhalla farmarimallin Dodgella suuntasimme takaisin Varaderoon, jonka upea ranta houkutti meidät taas kävelylle. Aika katoaa meren kohistessa taustalla, auringon lämmittäessä iholla ja palmujen huojuessa rannan tuntumassa. Parasta terapiaa! Välillä pysähdyimme seuraamaan pelikaanien kalastusta tai vertailemaan paikallisten ja kotoisten lokkien eroja. Hiekka hieroi jalkapohjat virkeiksi.

kuuba%20182.jpg

Varaderon rantapummit.

Seuraavana päivänä suuntasimme hieman pidemmälle retkelle ja lähdimme kohti pääkaupunki Havannaa. Matkalla näimme niin viljelyksiä, luonnonpuistoja kuin öljynporauskenttiäkin. Ja tietysti paljon niitä vanhoja amerikkalaisia autoja, joiden joukkoon sujuvasti pujahtivat myös Neuvostoliitosta tuodut Ladat. Uusista autoista suurin osa on kiinalaisvalmisteisia. Autokanta on niin erilainen kuin missään muualla maailmassa, että siihen ei voi olla kiinnittämättä huomiota. En edes minä, jota autot eivät voisi yleensä vähempää kiinnostaa. Tässäkin asiassa matkailu avarsi mieltäni!

kuuba%20200.jpg

Vanhoja autoja riitti.

Ennen varsinaiseen Havannaan saapumista pysähdyimme katsomaan kaupungin siluettia Havannanlahden vastarannalta El Morron linnoitukselta. 1500-luvun lopulla rakennettu linnoitus seisoi jämähtämättä rantatörmällä ja sen muurien päältä avautui upea näkymä Havannaan. Voin vain kuvitella kuinka loistelias kaupunki onkaan parhaina päivinään ollut. Ei elämä Havannasta tai Kuubasta ole toki mihinkään kadonnut amerikkalaisten saarron aikana. Mutta paikat ovat päässeet rapistumaan. Toinen kysymys sitten onkin, kuinka paljon tästä rappeutumisesta voi todella Yhdysvaltoja syyttää, mutta jätän politiikan asiaa paremmin tunteville. Tietynlaisen aikakapselin saarto on joka tapauksessa synnyttänyt ja parhaiten siihen pääsee tutustumaan varmasti juuri Havannassa.

kuuba%20217.jpg

El Morron linnoitus taustallaan Havanna.

Tunnelia pitkin pääsimme alittamaan Havannanlahden ja olimme vihdoin itse kaupungissa. Suuntasimme suoraan vanhaan siirtomaatyyliseen keskustaan, La Habana Viejaan. Se on UNESCOn suojelema ja syystäkin. Mitään yksittäisiä historiallisia ihmeitä alue ei tarjoa, mutta se on kokonaisuutena hyvin vaikuttava ja tunnelma oli melko runsaasta turistimassasta huolimatta jotenkin rauhoittavia. Vanhojen rakennusten paksuilla kiviseinillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan, ovathan vanhimmat niistä satoja vuosia vanhoja. Siellä täällä talojen väleissä oli hyvin pieniä ja ah, niin viehättäviä, puistoja. Yksinäinen suihkulähde solisi puiden varjossa, mummot istuivat penkillä. Viereisestä kahvilasta hulmahti ihana kuubalaisen kahvin tuoksu. Papat pelasivat terassilla dominoa.

kuuba%20248.jpg

Tunnelmapala havannasta.

Päätimme tehdä hieman tuliaisostoksia. Kuubassa kun oltiin, olivat listalla tietenkin rommi, sikarit ja kahvi. Ne kaikki, ja vähän muutakin, saimme Havannasta hankittua. Ostosreissullamme näimme myös Ernest Hemingwayn kantakapakaksi muodostuneen El Floriditan. Kirjailijan mukaan sieltä sai kaupungin parhaan daiquirin. Sivukadulla vastaan tulivat yksi auto, kananmunakauppias, outoja hajuja, sipulikauppias ja totuus siitä, kuinka huonossa kunnossa kaupunki todellisuudessa on. Kuolemantapauksia kaupungissa sattuu jo vuosittain, kun vanhat rakennukset sortuvat. Monista taloista puuttuu katto tai ikkunat. Kuuban hallinnon väitteet siitä, että asunnottomia ei ole, ovatkin hieman harhaanjohtavia. Jos kodista on lentänyt katto irti, voiko siinä silti asua? ”Uuden” Havannan puolella korjattavaa riittää yhtälailla. Mutta sielläkin riittäisi nähtävää useammallekin päivälle. Näimme Vallankumousmuseon, El Capitolion ja muita keskeisiä rakennuksia. Ajoimme bussilla myös katsomaan Vallankumousaukiota, jossa Fidel Castro piti monet puheet kansalleen.

kuuba%20276.jpg

Legendaarinen vallankumousaukio.

Minä kun koen tämän maailman omalla tavallani, koin kuitenkin matkan parhaat hetket muualla kuin pääkaupungin nähtävyyksiä katsellessa, niin hieno kun ne olivatkin nähdä. Supermarketissa samaa pesuainetta oli hyllyssä neljä metriä ja yhtä murolaatua koko hylly täynnä. Rannalla oli hassuja pieniä hyytelökasoja, joiden mysteeri ei minulle koskaan selvinnyt. Vesibalettia harjoitelleen ryhmän musiikkivastaavana toiminut pappa putosi vaatteet päällä uima-altaaseen. Tämän tapauksen näin samalta aurinkotuolilta, jolla useana päivänä tuijotin vaaleansinistä taivasta ja mietin, että jos yläpuolellani huojuvasta palmusta irtoaisi nyt kookospähkinä, ehtisinkö väistää sitä. Yhtenä päivänä odotin kaksikymmentä minuuttia vierestä seuraten, kun kokki paistoi minulle keltanapsijan – voi veljet että kala maistuikin hyvältä. Illalla oli usein tähtikirkas taivas, tuijotin kirkkaita tähtiä, joiden edessä oli palmujen tummat hahmot lehvästöjään heilutellen. Join samalla piña coladaa tai olutta ja mietin, että maailma on ollut minulle suopea ja hyvä.

kuuba%20170.jpg

Niin oli jälleen yksi maa nähty. Sen pituinen se.

tiistai, 3. tammikuu 2017

Isatosta Ifatyyn, ympyrä sulkeutuu - Madagaskar, osa 5/5

Madagaskar%201173.jpg

Madagaskarin luonto on paikoin häkellyttävän kaunista.

Oli tullut aika suunnata matkan ehkäpä rankimmalle luontokävelylle läheiseen laaksoon. Päivä oli hikinen, mutta kaiken ähkimisen arvoinen. Monenlaisia eläimiä näimme, uusina ainakin lehtihyönteisiä ja upeissa väreissä loistavia sudenkorentoja ja joku uusi käärmelajikin bongattiin. Parasta tällä retkellä olivat kuitenkin maisemat. Laakson pohjalla kulki nyt osin kuivunut joenuoma, jossa kuljimme valtavien kivenlohkareiden ohi pujotellen ja välillä niiden yli kavuten. Välillä vesi osui uomassa virtaavaan kirkkaaseen veteen, saaden valon leikkimään kallioseinämissä. Rehevä kasvillisuus kätki tämän kaiken sisäänsä. Jos uskoisin paratiisiin, niin täällä olisin ehkä sen löytänyt. Laakson pohja alkoi nousta yhä jyrkemmin ja reittimme kävi yhä vaikeakulkuisemmaksi.

Madagaskar%201186.jpg

Virkistävä pulahdus.

Aloin kuulla korvissani kohinaa. Lopulta kohina alkoi peittää jopa kauniin linnunlaulun taakseen. Kahden ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen saavuimme viimein päämääräämme. Silmiemme edessä avautui kaksi kaunista vesiputousta ja niiden alla kauniit lammet. Suurempi vesiputous laski syvempään mustanpuhuvaan lampeen, pienempi putous taas rikkoi pienemmän ja matalamman lammen pintaa. Pienemmän lammista mineraalit olivat värjänneet syvän turkoosiksi. Näin nutipäiden uivan lammen seinämillä. Ei mennyt kauaa kun hikiset vaatteet lensivät kalliolle ja pulahdin lammista suurempaan uimaan. Vesi tuntui kylmältä, mutta taivaallisen virkistävältä. Viileä kristallinkirkas vesi soljui kivien välissä ja rehevä kasvillisuus varjosti kuuminta aurinkoa.

Madagaskar%201201.jpg

Maanpäällinen paratiisi?

Meidän oli kuitenkin pakko samota vielä takaisin sama reitti, sillä oikopolkuja ei ollut. Reitin puoliväliin paikalliset pojat olivat tulleet myymään jääkylmää Coca Colaa. Voitte varmasti arvata, että kaupat syntyivät! Retken jälkeen söimme lounasta ja ehdin ensimmäistä kertaa tällä matkalla hieman ottamaan aurinkoa ja syventyä kirjan pariin. Iltapäivällä lähdimme tarkemmin tutustumaan hotellia ympäröiviin hiekkakivimuodostelmiin. Liskoja ja lintuja näimme runsaslukuisesti. Maisema oli kuin tieteiselokuvasta, kun ilta-aurinko alkoi värjätä kallioita punaiseksi. Hassu kallion kolossa kasvava elefantinjalkakasvi sai minut hymyilemään. Kaikkien näiden vuosien ja matkojen jälkeen voi aina huomata, kuinka paljon maailmalla on vielä salaisuuksia minulle näytettävänään.

Madagaskar%201243.jpg

Kasvi joka sai minut hymyilemään.

Seuraavana aamuna oli herätys jo 5.30. Oli taas aika pakata tavarat kokoon ja jatkaa matkaa. Se kävi minulta kuitenkin jo niin rutiinilla, että ehdin vielä istuskella huoneen terassilla aamuauringossa ja kuunnella lintujen aamuisen sinfonian. Aamiaisen jälkeen lähdimme matkaan kohti rannikkoa. Kahdeksan saarella vietetyn päivän jälkeen tulisimme vihdoin näkemään meren! Kohta hotellilta lähdettyämme ohitimme Ilakakan kaupungin. Sieltä löytyi 1990-luvulla suuret safiiriesiintymät ja nyt siellä on todellinen safiirikuume käynnissä. Osa paikallisista on hieman onnistunut rikastumaan ja lyhytnäköisesti he käyttävät rahansa muun muassa merkkivaatteisiin ja viihde-elektroniikkaan. Jalostamattomat kivet kuitenkin virtaavat pilkkahinnalla maailmalle ja voitot käärivät lähinnä thaimaalaiset, srilankalaiset ja arabit. Safarikuumeen ympärille on kehittynyt paljon lieveilmiöitä ja esimerkiksi HIV- ja syfilisluvut ovat kaupungissa todella korkeat.

Madagaskar%201255.jpg

Heikompilaatuisia safiireja kaivetaan käsipelillä joen pohjalta.

Alkumatkasta maisema oli taas avaraa ruohotasankoa. Välillä tien vieressä kasvoi pari suurta tummanvihreää mangopuuta täynnä pian kypsyviä hedelmiä. Pian saimme nähdä myös ensimmäiset baobabit. On se vaan metka tuo puu, joka näyttää kuin se olisi tökätty ylösalaisin maahan. Piikkipuumetsät ilmestyivät nekin maisemaan. Valitettavasti niistäkin on iso osa tuhoutunut, osa luonnollisen kehityksen myötä, osa ihmisen toimien seurauksena. Hieman ennen Toliaran kaupunkia pysähdyimme lounaalle. Ravintolan vieressä oli arboretum, jossa kävimme katsomassa millaisia puita Madagaskarilla oikein kasvaakaan. Ihan kiva vierailukohde, mutta puisto olisi ollut tietenkin paljon hienompi heti sadekauden jälkeen. Nyt monet puut olivat täysin lehdettömiä. Sadekausi alkaa Madagaskarilla usein loka-marraskuun vaihteessa.

Madagaskar%201296.jpg

Apinanleipäpuiden esiinmarssi.

Arboretumissa kiertelyn jälkeen teimme kaupunkikierroksen Toliarassa. Siellä meininki oli aika kaoottinen. Kadut ja kadunkulmat olivat täynnä markkinoita. Kaupungin neljätuhatta polkupyöräriksaa suhailivat hiekkateillä liikenteen seassa. Onneksi emme olleet jäämässä Toliaraan, vaan matkamme jatkui Ifatyyn viettämään parin päivän rantalomaa. Hotelli oli ecolodge, minun makuuni täydellinen – uniikki, mutta ei hienosteleva. Mökissä oli ruohokatto ja meri-ilma tuulesi suoraan ikkunaluukuista olohuoneeseen, joka oli maantasossa. Majan katolla oli makuuhuone, josta ikkunat avasivat maiseman joka suuntaan. Katselin kuinka paikalliset pojat vetivät nuottansa majani edustalle rantaan. Kaikennäköisiä kaloja oli tullut saaliiksi. Samalla huomasin, että ranta oli täynnä mitä ihmeellisimpiä simpukankuoria. Meri kohisi unettavasti, istuin terassillani kansituolissa ja annoin merituulen vilvoittaa auringon päivällä kuumentamaa ihoa. Aurinko laski Mosambikinsalmeen ja tyrskyt löivät etäämpänä rannasta oleviin riuttoihin.

Madagaskar%201428.jpg

Rantamökin tunnelmaa.

Illalla syömästä tullessani muurahaiset olivat vallanneet mökkini lattian. Niitä siinä hätyytellessäni yksi muurahainen puraisi varpaaseeni. Sitä kirotessani tajusin, että edessäni lattialla on sihisevä madagaskarintorakka – sellainen kuusisenttinen hirveää sähinää päästelevä ötökkä. Laitoin sen päälle hammasmukin ja ujutin paperin alle ja siirsin kaverin rannalle ulkoilemaan. Aamiaispöydässä kuulin, että ryhmämme oli saanut vieraiksi myös perhosia, kärpäsiä, paljon moskiittoja ja yksi hiirikin oli kyläillyt. Luontomatkailua…

Madagaskar%201389.jpg

Kun ikää mitataan sadoissa vuosissa...

Seuraavana aamupäivänä teimme retken piikkipuumetsään. Apinanleipäpuiden mielikuvitukselliset muodot ovat kyllä niin hienoja! Monenlaisten kasvien lisäksi näimme taas käärmeen ja paljon liskoja ja lintuja. Kävelyn jälkeen olin altaalla uimassa ja lukemassa kirjaa. Sielläkin sain seurata ihan lähietäisyydeltä käärmeen luikertelua. Päivät Ifatyssa kuluivat laiskasti. Kävin usein rannalla kävelemässä. Siellä sai olla melkein yksin. Välistä pikkupojat kävivät esittelemässä puusta veistämäänsä venettä ja saaliiksi saamaansa pientä sinttiä. Tulivat siinä ohimennen kysyneeksi, saisivatko karkkia tai t-paitani. Taisikin olla reissun kysytyin kysymys: ”Monsieur, bonbon?” Viimeisenä iltana Ifatyssa oloni oli illallisella haikea. Tiesin, että en taas hetkeen näe auringon painuvan Intian valtamereen, merituuli ei saisi kynttilää lepattamaan illallispöydässä ja Etelänristi ei taas kohta tuikkisi enää taivaalla.

Madagaskar%201429.jpg

Aurinko laskee Mosambikinsalmeen.

Mutta sainpahan vielä yhden yön nukkua aaltojen lyödessä vaimeasti rantaan. Aamulla heräsin jo ennen viittä, kun naapurissa kukko kiekui. Kävin suihkussa ja kävelin rannan kautta aamiaiselle. Ehdin laukun pakkaamisen jälkeen istahtaa vielä pariksi tunniksi bungalowin terassille ja uppoutua kirjaan. Lounas oli jo yhdeltätoista ja sitten suuntasimme Toliaraan lentokentälle. Lensimme Fort Dauphinin kautta Antananarivoon takaisin Madagaskarin kierroksemme alkupisteeseen. Ajoimme suoraan illalliselle vanhaan huvilaan perustettuun ravintolaan. Sähköt olivat taas poikki laajoilla alueilla ja melkein koko kaupunki tuntui olevan pimeänä. Saimmekin nauttia kynttiläillallista.

Madagaskar%201439.jpg

Le Paradisier hotellin allasalue.

Oli jäljellä enää yksi päivä Madagaskarilla ja Antananarivossa. Lähdimme kaupunkikierrokselle. Liikenne oli kuitenkin todella ruuhkainen, se seisoi pahimmillaan puoli tuntia ja sitten saatoimme päästä 50 metriä eteenpäin. Kaupungin kadut on rakennettu aikana, jolloin niitä käytti muutama kymmenentuhatta ihmistä, miesvetoiset riksat ja sebuvankkurit. Nyt Antananarivossa on kolme miljoonaa asukasta ja 70000 yksityisautoa. Pääsimme kuitenkin käymään vanhassa kuninkaan linnassa. Se oli aika erilainen linna, mihin me olemme täällä Pohjolassa tottuneet. Kuninkaan valta maassa päättyi käytännössä ranskalaisten saapumiseen. Historiaa on Madagaskarilla kirjoitettu hyvin samalla tavalla, kuin muissakin siirtomaavallan alle joutuneissa Afrikan valtioissa. Ehdimme vielä käydä markkinoilla tekemässä viime hetken tuliaisostoksia. Luomulounas ranskalaisten omistamassa viehättävässä ravintolassa kruunasi päivän. Illalla ehdimme nauttia vielä jäähyväisillallisen hotellilla ennen kun lähdimme lentokentälle ja pitkälle kotimatkalle Pariisin kautta. Silmiä avaava, rentouttava, hauska ja paikoin ylellinenkin oli matkani Madagaskarille. Palasin kiitollisena ja nöyränä Suomeen. Olen aina valmis kokemaan uutta ja toivon, etten koskaan turru tai kyllästy matkailuun. Kuinka paljon sisältöä se voikaan elämään antaa!

Madagaskar%201485.jpg

Kuninkaanlinnan tärkeimpiä osia oli aikanaan kuninkaan kylpyaltaat, joihin neitsyet kantoivat veden.

perjantai, 2. joulukuu 2016

Vehreydestä Marsin maisemiin - Madagaskar, osa 4/5

Madagaskar%20699.jpg

Näin kauniissa maisemassa sain herätä Ranomafanan puistossa

Aamulla heräsin viideltä. Menin taas terassille istumaan. Sen edessä kasvava banaani oli kukassa. Madagaskarinmedestäjä keräsi pitkällä nokallaan aamiaista kukista. Sen oranssi vatsa välkkyi kilpaa metsän takaa nousevan aamuauringon kanssa. Lähdimme aamiaisen jälkeen neljäksi tunniksi sademetsään samoilemaan. Näimme makeista kultabokombaleja, diademasifakoja, ruskomakeja ja kärppämakin ainakin. Lajeja tuli ja meni niin häkellyttävällä vauhdilla, että en aina pysynyt vauhdissa mukana. Monet makit ovat myös melko samannäköisiä, joten niiden tunnistaminen ei käy niitä koskaan ennen nähneeltä ihan helposti. Lintujakin nähtiin, kerttusia, paratiisimonarkkeja, papukaijoja, sinikukun ja paljon muuta. Lounaan ja pienen iltapäivälevon jälkeen jatkoimme sademetsään tutustumista. Lyhyen ajomatkan päässä hotellilta oli jälleen aika painua pusikkoon. Ei mennyt kauaakaan, kun saimme ruskomakiperheen kiikariimme. Vähän ajan kuluttua näimme kultabokombalilauman. Näitä äärimmäisen uhanalaisia makeja on eri lähteiden mukaan jäljellä enää 200-1000 yksilöä. Kannan elpymisen suhteen ollaan kuitenkin varovaisen toiveikkaita. Pääsimme lopulta ihailemaan myös punavatsamakien ruokailua aivan lähietäisyydeltä tiheässä bambukasvustossa.

Madagaskar%20934.jpg

Makille maistuivat mehevät bambun versot

Aivan häkellyttävästi nähtävää oli taas, mutta aika vaikean maaston takana. Kannatti kuitenkin tämä rykäisy, joka oli eläimistön puolesta matkan parasta antia. Pidimme pienen palautumis- ja juomatauon kun pääsimme puiston reunamille takaisin. Väsyneinä, mutta onnellisina katsoimme kuinka maisema ympärillämme hämärtyi. Ajoimme autolla vielä katsomaan yöelämää. Juu, ei baareja ja yökerhoja, vaan sademetsän yöelämää. Näimme puurotan, pikkuhiirimakeja, sinijalkakameleontin ja monta muuta kameleonttilajia. Myös puuboa oli liikkeellä, näimme myös hyvin harvinaisen oranssi-mustilla pitkittäisjuovilla varustetun käärmeen, joka etsii vielä suomenkielistä nimeään. Paikallisoppaammekaan ei ollut kyseistä käärmettä koskaan ennen nähnyt.

Madagaskar%20773.jpg

Kärppämaki vietti päivää pesäkolossaan

Ranomafanan upea puisto jäi taakse ja jatkoimme matkaa kohti maan lounaiskolkkaa. Ensimmäiseksi pysähdyimme Fianarantsoassa, jossa hoidettiin posti- ja apteekkiasioita. Melkein kaikilla kolmestatoista suomalaisista oli jotakin vaivaa. Apteekin väen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset, kun ryhmämme suuntasi joukolla tyhjentämään apteekkia. Tarvittiin sidetarpeita, yskä- ja flunssalääkkeitä, desinfiointiainetta, kurkkupastilleja, vatsalääkkeitä ja laastareita ynnä muuta.  Matka jatkui parin tunnin päähän Ambalavaoon. Siellä näimme kuinka puukuidusta tehdään käsin paperia. Koko prosessi puhtaasta puusta valmiiksi paperiksi hoitui ilman mitään kemikaaleja. Valmiit paperiarkit koristeltiin kuivatuilla kukkasilla ja lehdillä. Valmiista paperista tehdään sitten kortteja, tauluja, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. Ambalavaosta nappasimme mukaan retkilounaat ja jatkoimme kohti läheistä Anjan kylää. Oli muuten harvinaisen ytimekäs paikannimi noin niin kuin madagaskarilaisittain! Söimme lounaan piknikpaikalla, jossa totesin, että minun kohdallani pöydässä asui kymmeniä torakoita. Yritin pysyä tyynenä, ettei kaikkien ruokahalu olisi mennyttä. Jälkiruoaksi oli banaani, laskin kuoret pöydälle ja parissa minuutissa ne olivat torakoiden peitossa. Eipä ole tällaista lounasta ennen tullut syötyä…

Madagaskar%20837.jpg

Ranomafanassa luonto oli hyvin kauniina säilynyt

Lounaspaikan vieressä oli metsä, johon kyläläiset olivat perustaneet yhteisöllisen suojelualueen. Lähdimme katsomaan kameleontteja ja bongasimmekin lajeista suurimman. Kameleontti kyllä pistää olemuksellaan väkisinkin hymyilyttämään. ”Menisinkö eteenpäin, ehkä, no ensin vähän taakse ja sitten vähän enemmän eteenpäin.” Huojuva kävely, eri suuntiin harottavat silmät ja usein rullalla oleva takaruumis tekevät kameleontista huvittavan, mutta varsin sympaattisen näyn. Törmäsimme seuraavaksi suloiseen rengashäntämakilaumaan. Ne mutustelivat tyytyväisinä viikunapuussa hedelmiä. Poikaset olivat takertuneina emojensa selkävilloihin. Välillä ne irrottivat otteensa ja leikkivät hetkisen serkkujensa kanssa. Osa paistatteli päivää viikunapuun juurella olevilla kivillä. Yht’äkkiä laumalle tuli kuitenkin kiire poistua paikalta. Ne lähtivät ylittämään viereistä papupeltoa. Pitkät hännät, joissa on 28 raitaa, huojuivat pystyssä ja kuin kapellimestarin johtamana yhdenaikaisesti. Oikealle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle. I like to move it, I like to move it move it! Äkkilähdön syykin selvisi meille pian. Lauma oli uhmannut naapurilauman reviiriä. Viikunapuun makoisat hedelmät oli tehnyt niistä uhkarohkeita. Naapurilauma sattuikin palaamaan vakipuulleen viikunalounaalle, ja niinpä ensimmäiselle laumalle tuli kiire jatkaa matkaansa. Anja on hyvä esimerkki, kuinka luonnonsuojelu voidaan kääntää paikallisen yhteisön hyödyksi. Madagaskarin luonnon tulevaisuuden kannalta soisi vastaavia projekteja syntyvän paljon lisää, valtiovalta kun ei ole mitenkään pontevasti lähtenyt luontoa suojelemaan.

Madagaskar%20790.jpg

Matka jatkui ja lähdimme ylittämään suurta puutonta ylätasankoa. Maisemat olivat kuin Marsista. Maisemaan ilmestyivät lopulta valtavat graniittimuodostelmat. Katselin repsikan paikalla hiljaa kuinka aurinko laski niiden taakse. Kauniita hetkiä, joiden vuoksi kannattaa joskus lähteä merta edemmäksi kalaan. Hämärä oli jo laskeutunut, mutta pystyi vielä havaitsemaan kuinka suuret graniittimuodostelmat muuttuivat pienemmiksi hiekkakivipatsaiksi. Taivas tummeni yhä ja tuhannet kirkkaat tähdet syttyivät loistamaan. Saavuimme Isatoon. Hotellimme Le Jardin du Roy oli noiden mielikuvitukselliset muodot saaneiden hiekkakivitöyräiden väleihin rakennettu. Oli kyllä upeat puitteet tässä linnamaisessa hotellissa. Maan yleiset elinolot huomioon ottaen tunsin pienen pistoksen sydämessäni. Ehkä olisin hieman vaatimattomamminkin voinut majoittua, kuin kaksikerroksisessa sviitissä, josta ikkunoitakin oli kolmeen ilmansuuntaan ja vessoja kaksi. Minä kun olin kuitenkin yksin matkassa.

Madagaskar%20997.jpg

Elämää Fianarantsoassa

maanantai, 21. marraskuu 2016

Andasibestä kohti Ranomafanan kansallispuistoa - Madagaskar, osa 3/5

Madagaskar%20552.jpg

Näyttää heinäkuormalta. Heinä on kuitenkin vain kantena säkeissä, joihin on pakattu maalta kaupunkiin tuotua ruoanvalmistukseen käytettävää puuhiiltä.

Sunnuntaiaamuna varhain lähdimme Andasibestä halkomaan saaren keskiylänköä. Se ei ollut mikään yhden päivän projekti, vaan edessä oli niin useampia pitkiä ajopäiviä, kuin pidempiä pysähdyksiäkin mielenkiintoisiin kohteisiin. Ensimmäisenä ajopäivänä suuntasimme kohti Antsirabea, jonne saavuimme illansuussa. Kävimme käsityökeskuksessa katsomassa, kuinka kierrätysmateriaalista valmistui uusia tuotteita. Itse ostin leikkiauton, enhän ole sellaista omistanut melkein kolmeenkymmeneen vuoteen. Sen materiaalina oli muun muassa tyhjä oluttölkki. Ostin myös pari pientä kippoa, jotka oli sebun sarvesta tehty. Näimme prosessin kuinka sarvi käsitellään ja muotoillaan uudelleen monenlaisiksi käyttöesineiksi. Hiotut ja kiillotetut sebunsarvituotteet olivat hyvin kauniita ja hinnaltaan huokeita. Madagaskarilla juuri mitään ei heitetä hukkaan, vaan kaikelle keksitään uutta käyttöä. Myös teurastetut eläimet pyritään hyödyntämään kokonaisuudessaan. Itsekin söin eräänä päivänä ankkasalaatin, jossa oli lihan lisäksi myös vatsaa, maksaa, sydäntä ynnä muuta. Myös tyhjeneville vesipulloille löytyi innokkaita ottajia. Kerran pysähdyimme rommia valmistaman kylän kohdalla ja siellä tyhjistä vesipulloista nousi miltei kahakka, niin haluttuja ne olivat. Tämä vähän liennytti matkailijan omaatuntoa. Tiedän, että pullotettua vettä on välttämätöntä eksoottisemmilla alueilla juoda. Silti hirvittää se syntyvän roskan määrä. Nyt tiesi ainakin pullojen menevän jatkokäyttöön. Niihin pakataan rommin lisäksi esimerkiksi maitoa ja hunajaa.

Madagaskar%20570.jpg

Riipeltoja riitti matkan varrella. Istutuskausi oli juuri alkamassa. Sebuhärät muokkasivat peltoja ja riisintaimea iskettiin käsin peltoihin säntillisiin riveihin.

Antsirabessa ehdimme nukkua ensimmäiset kunnon yöunet, sen verran tiukka ohjelma meillä oli ollut. Aamulla kuitenkin ehdin juuri nielaista pannukakkuni hunajalla ja hörpätä kahvini, kun matka jo jatkui. Edessä oli jälleen pitkä päivä autossa istumista. Välimatkat eivät aina olleet niin valtavan suuria, mutta tiet ovat paikoin todella huonossa kuonossa. Ennen Antsirabesta lähtöä kävimme katsomassa pari historiallista paikkaa kaupungissa. Antsiraben rooli oli tärkeä Ranskan hallinnoidessa maata. Tuosta ajasta muistutti esimerkiksi vanha ja upea hotelli, joka nyt jo oli parhaat päivänsä nähnyt. Saatoin helposti kuvitella siirtomaa-ajan herrat rouvineen hotellin käytäville kulkemaan. Niin ikävältä kuin siirtomaa-aika kalskahtaakin ja sen seurauksista kärsitään isossa osassa entisiä alusmaita edelleen, niin mielestäni siirtomaaromantiikassa on silti jotain viehättävää. Kauniisiin rakennuksiin on helppo kuvitella loisteliasta elämää, se jää helposti huomioimatta, että tavallisen kansan elämä on ollut useimmiten kohtuuttoman kurjaa.

Madagaskar%20609.jpg

Lounaan ohessa seurasimme iloista kansantanssiesitystä.

Ajoimme muutaman tunnin ja saavuimme Ambositraan. Kaupungissa asustelevien zafimaniry-heimon jäsenten käsityötaidot ovat Unescon tunnustamia. Kävimme pienellä verstaalla, kuinka eri puulaatuja toisiinsa upottamalla saadaan hyvin kauniisti koristeltuja käyttö- ja koriste-esineitä valmistettua. Matkalla ei voinut olla kovin isoa matkalaukkua mukana, matkatavaramme kun kulkivat päivät automme katolle köytettynä. Niinpä jouduin tilaa säästääkseni jättämään kauniit puutyöt kaupan hyllylle tällä kertaa. Ostettavaa olisi kyllä riittänyt vaikka millä mitalla.

Madagaskar%20630.jpg

Lihakaupoissa ei Madagaskarilla olla niin tarkkoja tuon kylmäketjun kanssa.

Jatkoimme matkaa pari tuntia ja pysähdyimme pieneen kylään lounaalle. Taisi olla joku seurakuntatalo, jossa söimme. Tai no, ehkä kirkon pihalle kyhättyä rakennelmaa ei ihan taloksi voi nimittää, se oli enemmänkin sellainen puukatos. Keittiö oli jossain, en edes halua ajatella missä. Mutta madagaskarilainen maalaisruoka maistui taivaalliselta. Vaikka kuinka olimmekin saaneet ranskalaisvaikutteisia herkkuja eteemme, niin tämä kyllä vei voiton. Possua kookoksessa ja kassavaa, possua villivihanneksilla, papumuhennosta, grillattuja sebuvartaita ja riisiä ja jälkiruoaksi röykkiöittäin tropiikin hedelmiä. Joskus yksinkertaisen kuuloinen voi olla ylivoimaisen parasta. Meille esitettiin myös kansantanssia. Usein tällaiset kansanperinne-esitykset eivät ole oikein minun makuuni, mutta täällähän musiikki olikin varsin mukavaa kuunneltavaa!

Madagaskar%20649.jpg

Ranomafanassa yövyimme lähes tämän upean kosken partaalla. Aurinko oli jo laskemassa kun saavuimme puistoon.

Illalla saavuimme Ranomafanan kansallispuistoon. Sain huoneen hotellin ylärinteeltä. Kaunis maisema avautui ikkunasta; sademetsän peittämiä kukkuloita, vähän sumua, vesiputoukset kohisivat alhaalla metsän siimeksessä. Illalla kävimme katsomassa sammakkoja ja käärmeitä läheisellä lammella. Siellä niitä lymysi norsunkorvakasvien lehdillä. Vastakkaisen kukkulan rinteet eivät enää kuuluneet puiston alueeseen. Siellä roihusi tuli. Metsiä kasketaan viljelymaiksi. Parin sadon jälkeen maa on jo niin hedelmätöntä, että se hylätään joutomaaksi. Köyhän kansan ainut keino saada ruokaa on kasvattaa se itse. Uutta viljelyalaa tarvitaan koko ajan enemmän. Madagaskarin metsät tuhoutuvat liian nopeaan tahtiin. Maan luonnonrikkauksista saamat varat valuvat ulkomaille, joten tilanteeseen ei ole tulossa sisältä käsin helpotusta. Illallisen jälkeen kipusin huoneelleni. Se oli sähkökatkoksen pimentämä. Sytytin kynttilän. Tunnelma oli kotoinen. Menin vielä terassille istumaan. Vastarinteellä loimusi. Silmäkulmani kostui väkisin. Ihminen nakertaa pala palalta omia elinmahdollisuuksiaan tällä planeetalla. Madagaskarilla sen näkee ehkä konkreettisemmin kuin missään muualla maailmassa. Täällä upea luonto taistelee olemassaolostaan yhä pienenevillä metsätilkuilla. Menin sisään ja nukahdin kynttilän valoon.

Madagaskar%20683.jpg

Eläinten etsiminen pimeässä oli kyllä jännittävää. Tässä käärme on sammakkojahdissa norsunkorvakasvin lehtihangassa.

perjantai, 11. marraskuu 2016

Andasiben luonnonihmeiden äärellä - Madagaskar, osa 2/5

Madagaskar%20128.jpg

Seitsemältä aamulla suuntasimme ensimmäiselle kunnon luontokävelylle Andasiben kansallispuiston alueelle. Kuinka kauniin luonnon ympäröimäksi pääsinkään! Reilun kolmen tunnin kävelyn aikana näimme valtavasti lintuja, hyönteisiä ja kaunista kasvillisuutta. Sykähdyttävimpiä olivat kuitenkin kohtaamiset makien kanssa. Tässä puistossa meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä muiden makien lisäksi indrimakeja. Ne erottaa helposti muista makeista. Niiden sumutorvimainen laulu kuului jo kaukaa. Mustavalkoisella indrimakilla ei myöskään ole häntää, vain pieni töpö. Siinä ne sitten rauhassa mutustelivat aamiaistaan silmiemme edessä. Ilman kiireen häivää ne valitsivat puista maukkaimpia ja mehukkaimpia lehtiä mussuteltavakseen. Näimme myös kuinka madagaskarinpuuboa oli kiertynyt pesäkuoppaansa pakoon päivän pian saapuvia kuumimpia tunteja. On se vaan niin erilainen tunne kohdata tuollainen boa luonnossa, kuin eläintarhan terraariossa.

Madagaskar%20186.jpg

Matka jatkui hotellin lähistöllä sijaitsevalle Lemur Islandilla. Sielläkin makit ovat vankeudesta pelastettuja, mutta nämä ovat niin ihmisestä riippuvaisiksi kasvaneita, että niitä ei voi enää luontoon palauttaa. Saaren ympärillä oli muutaman metrin leveä joki. Makit kyllä osaisivat uida sen yli, mutta ne inhoavat vettä ja ovat hyvässä hoidossa saarella, joten ne pysyttelevät visusti siellä. Nämä kaverit olivatkin niin kesyjä, että ne melkein tuntuivat olevan kiinnostuneempia turisteista kuin me niistä. Ne tulivat pään päälle ja olkapäille istuskelemaan ja tunkivat itsensä selfieihin. Toki ne tiesivät, että kun on tarpeeksi aktiivinen, on ehkä herkkubanaani tiedossa. Osa asukeista oli täälläkin hieman arempia, ja pysyttelivät sopivan etäisyyden päässä puiden oksilla istuskelemassa. Pehmeät tassut, pörröinen turkki ja linssiin hakeutuva kuono saivat väkisinkin hymyn huulille. Toivon silti, että tällaiset turvakodit käyvät ajan mittaan tarpeettomiksi, eivätkä ihmiset enää riistäisi makeja niiden luonnollisilta elinsijoiltaan. Lemmikkikauppa valitettavasti käy edelleen kuumana ja Madagaskarilta kuljetetaan makeja, kameleontteja ja käärmeitä ulkomaille lemmikeiksi paikallisten puisto-oppaiden mukaan niin paljon, että se on helposti havaittavissa esimerkiksi luonnonpuistoissa esiintyvien kameleonttien lukumäärässä. Surullista, niin surullista.

Madagaskar%20293.jpg

Lounaan jälkeen pidimme parin tunnin siestan. Otin vähän aurinkoa mökkini edustalla. Avasin tölkin olutta. Suljin silmät. Sademetsän äänet ovat aina erilaiset vuorokauden ajasta riippuen, mutta aina yhtä mielenkiintoiset. Ilma oli keskipäivällä kuuma ja kostea. Iltapäivällä, kun lämpö taas hieman hellitti, jatkoimme retkeilyämme. Ensiksi suuntasimme läheiseen krokotiilireservaattiin katsomaan näitä pinnanalaisia vaanijoita. Ne köllöttelivät rauhassa rannalla, koska olivat tänään saaneet paljon lihaa syödäkseen. Krokotiili on täällä melko hyvin turvassa. Madagaskarilla uskotaan, että krokotiilin tappamisesta seuraa jotakin pahaa. Niinpä ne on jätetty metsästykseltä rauhaan. Luonnonvaraisena niitä elelee lähinnä maan eteläosien suurissa joissa. Täällä niiden reservaatti sijaitsi vanhaan kaivoslouhokseen perustetussa puistossa. Myös majapaikkamme Vakona Forest Lodge oli entisessä louhoksessa. Hyvin oli kummassakin saatu vanhat kaivostoiminnan jäljet piiloon ja luonto palaamaan.

Madagaskar%20312.jpg

Ajoimme sitten läheiseen kylään katsomaan, millaista on paikallinen lauantain vietto. Kylä oli riisipeltojen ja banaanilehtojen ympäröimä. Pelloilla käyskenteli sebuja, paikallisia rasvakyttyräisiä nautaeläimiä, siellä täällä. Kukot ja kanat käyskentelivät vapaina kylän raitilla. Laudoista, kepeistä, savesta ja aaltopellistä tehtyjen talojen edessä tietä reunustivat myyntikojujen ketjut. Lihaa, kananmunia, viemäriputken pätkiä, hedelmiä, papuja, riisiä, hiiltä, vaatteita. Myynnissä oli kaikkea mahdollista. Tai ei nyt kaikkea mahdollista. Madagaskar on hyvin köyhä maa ja esimerkiksi lähes kaikki myytävänä olevat vaatteet ovat Euroopasta tuotuja second hand-vaatteita. Osa äideistä näytti vähän liian nuorilta ollakseen äitejä. Lapsia oli paljon. Väestö lisääntyy Madagaskarilla aivan liian nopeaa tahtia. Musiikki soi kovaa, olihan lauantai-ilta.

Madagaskar%20360.jpg

Kyläkierroksen jälkeen ilta oli jo täysin pimennyt. Taivas salamoi ja osa porukastamme päätti palata hotellille. Me innokkaimmat emme malttaneet jättää päivän ohjelmaa tähän. Puimme sadevarusteet päällemme, suihkautimme hyttyskarkotetta ja painuimme taskulamppujen valossa pimeään sademetsään. Näimme pari käärmettä, kameleontteja, puusammakon, skorpionin, villamakin ja monenmoisia hyönteisiä. Ja ne yölliset sademetsän äänet! Taivas jatkoi salamointiaan ja ilma oli kostea. Aivan mahtava kokemus.

Madagaskar%20445.jpg