sunnuntai, 2. heinäkuu 2017

Miksi matkustan?

Kun aikanaan tätä blogia mietiskelin, niin kirjoitin juttuja ”pöytälaatikkoon” ja ajattelin, että ehkä noita joskus voisi julkiseksikin laittaa. Työnimenä oli ’Miksi matkustan?’ No se on sitten jäänyt elämään tiedostonimenä, jossa näitä juttuja edelleen pyörittelen. Tänään se teksti pisti minua silmään. Miksi matkustan? Niin tosiaan, miksi? Omalla kohdallani kyse ei koskaan ole ollut tarvematkustamisesta vaan ihan puhtaasta lähtemisen halusta. Mutta mikä sen halun synnyttää? Ystäväni kertoi eilen itkeneensä koko Ultra Bran comeback-keikan ajan. Hän ihmetteli, että mitä hänelle oikein tapahtui. Muistutin häntä kertomastani tapauksesta, kun luin matkaesitteestä niin hienon kuvauksen Ugandan kiertomatkasta, että silmäpieleni kostuivat. Totesin, että kai se vaan on kun joku asia osuu tarpeeksi syvään, niin se saa ihmisen tekemään outoja asioita.

kuuba 217.JPG

Havanna horisontissa.

Jokainen matkustavainen tietänee ne hetket, jolloin aika tuntuu pysähtyvän. Tai sitten on niitä hetkiä, kun toivoo ajan pysähtyvän. Joskus näiden kahden tapauksen raja on hyvin häilyväinen. Joka tapauksessa matkoilla kokee sellaisia ajasta ja paikasta irtaantumisen tunteita, joita arjessa harvoin kokee. Minulta usein kysytään parasta paikkaa, missä olen käynyt. Siihen on täysin mahdoton vastata. Tänään yritin keksiä vastauksen siihen, mikä saa lähtemään maailmalle, ja kaikkia vanhoja reissuja muistellessa aika pysähtyi - ihan kotisohvalla. Ja muistin monet niistä hetkistä, jolloin olen tuntenut samaa yhdenaikaista onnen ja haikeuden tunnetta.

puhelin 739.jpg

Tunnelmapala Isfahanista

Ensimmäisen kerran lähdin matkaan yksin ollessani 21-vuotias. Lähdin risteilylle Huippuvuorille. Matka oli suoranaista arktisen luonnon ilotulitusta. Myrskylinnut liisivät laivan vierellä ja Jäämeri pauhasi allani, kun laiva otti suunnan Kirkkoniemestä kohti pohjoista. Näin Karhusaaret matkalla yhä pohjoisemmaksi. Perillä odotti satumaiset maisemat. Valtavat jäätiköt, arktisten lintujen yhdyskunnat, jäälautoilla makoilevat hylkeet. Auringossa kimmeltävät lumen peittämät vuoret, kasvoille puhaltava meri-ilma, karunkaunis kasvillisuus, joka muodostui lähinnä rikoista ja vaivaispajusta. Venäläisten hylkäämä kaivoskaupunki, arktisen tutkimuksen keskus, yötön yö, uskomattoman kaunis Magdalenavuono, jossa ainoa jälki ihmisestä oli vanha valaanpyytäjien hautausmaa. Ne kaikki saivat minut hämmentymään. Risteily jatkui yhä pohjoisemmaksi ja pohjoisemmaksi. Seisoin laivan keulassa ja kuuntelin jäiden ryskettä. Huulilla maistui suola. Jää muuttui yhä kiinteämmäksi. Lopulta laiva ei enää päässyt kulkemaan eteenpäin. Jäät olivat pysäyttäneet sen. Kapteenin käskystä kansimiehet nostivat merestä kunnon möhkäleen arktista jäätä ja rikkoivat sen grogilaseihin. Kapteeni kaatoi whiskyt päälle ja tarjoilu oli valmis. En erityisemmin pidä whiskystä, mutta siinä hetkessä se maistui hyvältä. Whisky lämmitti arktisen tuulen hyydyttämää kehoa. Istuin laivan kannella penkillä ja ihmettelin ympäröivää valkeutta. Pohjoisnavalle oli matkaa reilu 500 kilometriä. Laiva kääntyi takaisin. Hetki oli hieno.

intia 338.JPG

Taj Mahal häämöttää jo

Muutamaa vuotta myöhemmin olin Karibianristeilyllä. Ei ollut kylmää tuulta, ei merijäitä, eikä myrskylintuja. Saint Lucialla laiva saapui varhain aamulla Castriesin satamaan. Muistan istuneeni hytin parvekkeella ja laiva lipui niin tyynesti laituriin, että kuulin kaikki aamun äänet kiekuvine kukkoineen. Pienistä taloista läheisillä kukkuloilla nousi piipuista savua. Vaikka Karibialla lämpöä riittääkin, on vesi sielläkin keitettävä hellalla. Savun tuoksu kantautui nenääni. Söin aamiaiseksi laivan peräkannella vohveleita banaanilla ja kermavaahdolla ja tuoretta ananasta – ja tietenkin paljon kahvia. Purjehdimme katamaraanilla katsomaan Pitons-nimistä kaksoishuippua, joiden lähellä kävimme myös rikkilähteillä ja kaakaotilalla. Katamaraanin kannella raikasi reggae ja virvokkeita riitti. Voi että siinä leppeässä merituulessa olisi voinut viettää vaikka koko loppuelämän. Pysähdyimme uimaan kirkkaaseen lahden poukamaan, muistan tarkasti veden helakanvihreän värin ja suolaisen meriveden tuoksun. Joskus elämä vain hymyilee tavallista enemmän.

Madagaskar 1368.JPG

Baobab puu on luonnon oma taideteos

Ehkä omalla kohdallani voin siis hylätä neljän ässän teorian (sea, sand, sun and sex) motivaationa matkaan lähtemiselle. Ei se ole edes paikkariippuvaista. Sen liikuttavan pysähtyneisyyden sekunnin voin kokea ihan samalla tavalla Suomenlinnassa kuin Havaijillakin, ihan riippumatta siitä mitä teen. Mutta se uuden näkeminen ja oppiminen lisää todennäköisyyttä kokea se pieni liikauttava hetki, jolloin aikaa ei ole. Siksi matkustan.

Madagaskar 1423.JPG

Yksi ikimuistoisimmista yöpaikoista

torstai, 4. toukokuu 2017

Oikea tapa matkustaa

Mikä on oikea tapa matkustaa? Aloin tätä taas viime viikonloppuna ystäväni juhlissa miettiä. Kerroimme toisen ystäväni kanssa matkustavamme syksyllä Filippiineille. ”Oi että, kuulostaa kivalle! Paljonko lennot maksoivat?” Tämän jälkeen jouduimme paljastamaan synkän salaisuutemme. Lähdemme valmismatkalle: lennot, kaikki retket ja kiertelyt, majoitukset ja matkanjohto kuuluu paketin hintaan, samoin kuin suuri osa aterioista. Keskustelu tavallaan tyssäsi siihen. Tällaisia keskusteluja olen käynyt usein. Omat ajatukset jää aina pyörimään sen ympärille, että matkustanko jotenkin väärin. En halua, että matkat ovat tolkuttoman hankalia tai että omasta ajasta paikan päällä kuluu iso osa asioiden selvittelemiseen ja järjestelemiseen. Silti haluan nähdä maailmaa - mahdollisimman laajalti ja monipuolisesti.

intia 131.JPG

Tiikerisafarilla Rathamboressa Intiassa

Olen aika monella tapaa reissannut, mutta pidempää reppureissua Euroopan ulkopuolelle en ole tehnyt. Toki opiskellessani vajaan vuoden Pohjois-Amerikassa, tuli repun kanssa reissailtua, mutta silloin en ajatellut matkailevani varsinaisesti, osoite kun oli Kanadassa. Joka tapauksessa, monenlaista matkaa monen näköisessä porukassa on tullut tehtyä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin valinta päätyy valmiisiin ja mahdollisimman monipuolisiin kiertomatkoihin. Risteilyjäkin tekisin mielelläni, mutta niissä tarjonta alueilla, jotka olisivat itselleni uusia, on suppeaa ja useimmiten tolkuttoman kallista.

madeira 026.JPG

Koordinaatit selville Funchalissa Madeiralla

Kuvitteellisessa tilanteessa, jossa kokisin että nyt on maailma nähty, alkaisinko miettiä, että katsoinkin sitä väärien lasien läpi? Perusteina omatoimiselle reissaamiselle on usein se, että näkee omia juttuja ja pääsee sivupoluille. Osaltaan varmasti totta, mutta aika samoja jälkiä esimerkiksi reppureissaajat tuntuvat vaeltavan. Tämän pääsi todistamaan hassuimmillaan Laosin Luang Prabangissa, kun iltaisin sai tosissaan väistellä kaduilla massoina vyöryviä majapaikkaa etsiviä rinkkaselkiä. Toisaalta valmiilla kierroksilla tulee nähtyä hienoja paikkoja, joihin tuskin olisin omatoimisesti koskaan eksynyt. Vaikkapa persialaisten mattojen museoon Teheranissa tai mitä hämärämpien kujien takana pienellä sisäpihalla sijainneeseen ravintolaan Intian Jaipurissa, jossa sain elämäni parasta intialaista ruokaa. En silti missään nimessä halua vähätellä reppureissaajien tapaa matkustaa, kukin keskittyköön matkailussa eniten sen itseä kiinnostaviin muotoihin ja tapoihin.

Välillä myös kohdevalintojani hämmästellään. Olen kesällä lähdössä Kyprokselle ja vieläpä Ayia Napaan. Kamalaa. Miten SINÄ sinne lähdet? No, olen käynyt kohta kahdeksassakymmenessä maassa, mutta en Kyproksella. Ja minua kiinnostaa nähdä, millaista siellä on. Ajattelin samalla reissulla piipahtaa myös saaren pohjoisosassa Turkin puolella. Uskon, että Kyproksella on hyvää ruokaa ja kauniita auringonlaskuja. Saan varmasti lukea kirjaa aurinkovarjon alla ja juoda lasin viiniä. Voin kiivetä vanhoille raunioille ja nukkua pitkät yöunet tai herätä kukonlauluun jos siltä tuntuu.

puhelin 1083.jpg

Illallisella ruotsinlaivalla

Joskus saattaa vielä tulla aika, että teen kunnon irtioton ja lähden kuukausiksi maailmalle rinkka selässä. Siihen ei juuri nyt ole mahdollisuutta, joten ne vähäiset lomat mitä minulla on, aion reissata niin, että se tuntuu minusta itsestä kivalta ja parhaalta. Raha ja aika kun asettavat aina tietyt reunaehdot, niin jokainen matka kai on tavallaan kompromissi. Joskus parhaalta voi tuntua viikon aurinkoloma Las Palmasissa, toisella kertaa risteily Välimerellä, ja kolmannella kerralla haluan ehkä kiertää Namibiassa, Sambiassa, Botswanassa tai Zimbabwessa tai vaikka kaikki neljä yhdellä kertaa. Kaikki matkat teen vain ja ainoastaan itseäni varten, enkä koe olevani edes itsekäs. Minulle tärkeintä on tietää, ymmärtää, kokea, rentoutua, nauttia ja nähdä - nähdä maailma sellaisena kuin se juuri minulle aukeaa.

perjantai, 10. helmikuu 2017

Nyt tai ei koskaan - Kuuba!

kuuba%20178.jpg

Hotellimme Roc Barlovento Varaderossa.

Oli jo pimeää, kun pääsimme perille. Trooppinen sade oli vallannut Varaderon. Viileä talvituuli puhalsi pohjoisesta, pudottaen yölämpötilan kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Maahantulomuodollisuudet ja hotelliin kirjautuminen tuntuivat hieman rasittavilta pitkän lennon jälkeen. Aikaerosta johtuen sänky olisi kutsunut jo paljon aiemmin, mutta nyt viimein pääsin pitkäkseni. Kuulin kuinka sade yltyi ulkona. Tuulenpuuskat saivat kasvien lehdet kohisemaan Kuuban mustassa yössä. Sitten nukahdin.

Aikaeron takia uni oli aika katkonaista ja kuuden jälkeen aamulla en viitsinyt edes yrittää enää saada unen päästä kiinni. Kurkkasin varovasti verhon raosta ulos. Ulkona oli jo alkanut valostumaan. Huomasin huoneemme olevan palmupusikon latvuston kätkemä, kovin oli trooppinen maisema. Taivas tuotti pettymyksen. Se oli tumman pilviverhon peittämä.

kuuba%20181.jpg

Varaderon ihanaa rantaa.

Istuimme aamiaisella, kun saimme nähdä auringon kuitenkin ottavan pilviverhosta vallan. Kymmenen aikaan aamulla lähdimme kävelykierrokselle pitkin Varaderon parikymmentä kilometriä pitkää rantaa. Kirkas aurinko sai kitinvärisen hiekan näyttämään lähes liidunvalkoiselta. Aallot löivät turkoosina vyörynä rantaan. Meri oli kuljettanut kaikenlaista ihmeteltävää rantaan. Rannalla oli niin mukava kävellä, että emme olisi malttaneet kääntyä takaisin ollenkaan. Lenkin jälkeen oli mukava painautua rantatuoliin kirja toisessa kädessä, piña colada toisessa.

kuuba%20163.jpg

Matanzasissakin on menneiden aikojen havinaa.

Seuraavan aamupäivän koittaessa päätimme lähteä hieman aistimaan Kuubaa. Saimme vinkin, että kun kävelemme siltaa pitkin yli joen, johon Varaderon turistialue päättyy, voisimme saada taksin halvemmalla. Noudatimme ohjetta. En tiedä oliko taksi halvempi, mutta tunnelmaa siinä ainakin oli. Kuskin kaveri kertoi auton olevan amerikkalaisvalmisteinen ja vuoden 1953 mallia. Suuntasimme noin neljänkymmenen kilometrin päähän Matanzasiin. Kuski pysyi kielimuurista johtuen vaiti, saimme nauttia kuubalaisesta letkeästä musiikista ja ikkunoista virtaavasta lempeästä tuulesta. Aurinko lämmitti mukavasti. Saavuimme hyvissä ajoin aamupäivällä Matanzasiin, joka vasta uneliaana aloitti aamuansa. Kuubassa ei turhaan aamuruuhkissa säntäillä – ja hyvä niin. Lomatunnelmaan pääseminen ei vaadi pinnistelyä.

kuuba%20165.jpg

Rappioromantiikkaa parhaimmillaan.

Matanzas oli noin Tampereen kokoinen pikkukaupunki, josta suuri osa asukkaista on työllistynyt Varaderossa matkailun eri tarpeisiin. Sielläkin oli havaittavissa ajan pysähtyminen 50-60 –luvuille. Vanhukset istuivat keskusaukion laidalla puun alle asetetuilla penkeillä aikaansa tappamassa. Vieressä oli puhelinkoppeja ja ihmiset kävivät toden totta puhumassa puheluita niissä! Mitä nostalgiaa! Kaverini bongasi lähistöltä limusiiniksi pidennetyn Ladan, omaa nostalgiaansa siinäkin. Monet rakennukset näyttivät rappeutuneilta. Niistä haistoi vielä entisaikojen loiston. Matanzasin edustalla oleva merenlahti on ollut aina tärkeä satama Kuubassa ja huhutaan, että sinne on hukkunut mittaamattoman arvokas kultalasti aikana, jolloin espanjalaiset valloittivat maata alkuperäiskansoilta. Siirtomaa-aikakin oli selvästi jättänyt merkkinsä Kuubaankiin ja Matanzasin arkkitehtuurissakin oli selviä eurooppalaisia vaikutteita.

kuuba%20173.jpg

Matanzasin paloasema oli tyyliltään hyvin eurooppalaisvaikutteinen.

Vanhalla farmarimallin Dodgella suuntasimme takaisin Varaderoon, jonka upea ranta houkutti meidät taas kävelylle. Aika katoaa meren kohistessa taustalla, auringon lämmittäessä iholla ja palmujen huojuessa rannan tuntumassa. Parasta terapiaa! Välillä pysähdyimme seuraamaan pelikaanien kalastusta tai vertailemaan paikallisten ja kotoisten lokkien eroja. Hiekka hieroi jalkapohjat virkeiksi.

kuuba%20182.jpg

Varaderon rantapummit.

Seuraavana päivänä suuntasimme hieman pidemmälle retkelle ja lähdimme kohti pääkaupunki Havannaa. Matkalla näimme niin viljelyksiä, luonnonpuistoja kuin öljynporauskenttiäkin. Ja tietysti paljon niitä vanhoja amerikkalaisia autoja, joiden joukkoon sujuvasti pujahtivat myös Neuvostoliitosta tuodut Ladat. Uusista autoista suurin osa on kiinalaisvalmisteisia. Autokanta on niin erilainen kuin missään muualla maailmassa, että siihen ei voi olla kiinnittämättä huomiota. En edes minä, jota autot eivät voisi yleensä vähempää kiinnostaa. Tässäkin asiassa matkailu avarsi mieltäni!

kuuba%20200.jpg

Vanhoja autoja riitti.

Ennen varsinaiseen Havannaan saapumista pysähdyimme katsomaan kaupungin siluettia Havannanlahden vastarannalta El Morron linnoitukselta. 1500-luvun lopulla rakennettu linnoitus seisoi jämähtämättä rantatörmällä ja sen muurien päältä avautui upea näkymä Havannaan. Voin vain kuvitella kuinka loistelias kaupunki onkaan parhaina päivinään ollut. Ei elämä Havannasta tai Kuubasta ole toki mihinkään kadonnut amerikkalaisten saarron aikana. Mutta paikat ovat päässeet rapistumaan. Toinen kysymys sitten onkin, kuinka paljon tästä rappeutumisesta voi todella Yhdysvaltoja syyttää, mutta jätän politiikan asiaa paremmin tunteville. Tietynlaisen aikakapselin saarto on joka tapauksessa synnyttänyt ja parhaiten siihen pääsee tutustumaan varmasti juuri Havannassa.

kuuba%20217.jpg

El Morron linnoitus taustallaan Havanna.

Tunnelia pitkin pääsimme alittamaan Havannanlahden ja olimme vihdoin itse kaupungissa. Suuntasimme suoraan vanhaan siirtomaatyyliseen keskustaan, La Habana Viejaan. Se on UNESCOn suojelema ja syystäkin. Mitään yksittäisiä historiallisia ihmeitä alue ei tarjoa, mutta se on kokonaisuutena hyvin vaikuttava ja tunnelma oli melko runsaasta turistimassasta huolimatta jotenkin rauhoittavia. Vanhojen rakennusten paksuilla kiviseinillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan, ovathan vanhimmat niistä satoja vuosia vanhoja. Siellä täällä talojen väleissä oli hyvin pieniä ja ah, niin viehättäviä, puistoja. Yksinäinen suihkulähde solisi puiden varjossa, mummot istuivat penkillä. Viereisestä kahvilasta hulmahti ihana kuubalaisen kahvin tuoksu. Papat pelasivat terassilla dominoa.

kuuba%20248.jpg

Tunnelmapala havannasta.

Päätimme tehdä hieman tuliaisostoksia. Kuubassa kun oltiin, olivat listalla tietenkin rommi, sikarit ja kahvi. Ne kaikki, ja vähän muutakin, saimme Havannasta hankittua. Ostosreissullamme näimme myös Ernest Hemingwayn kantakapakaksi muodostuneen El Floriditan. Kirjailijan mukaan sieltä sai kaupungin parhaan daiquirin. Sivukadulla vastaan tulivat yksi auto, kananmunakauppias, outoja hajuja, sipulikauppias ja totuus siitä, kuinka huonossa kunnossa kaupunki todellisuudessa on. Kuolemantapauksia kaupungissa sattuu jo vuosittain, kun vanhat rakennukset sortuvat. Monista taloista puuttuu katto tai ikkunat. Kuuban hallinnon väitteet siitä, että asunnottomia ei ole, ovatkin hieman harhaanjohtavia. Jos kodista on lentänyt katto irti, voiko siinä silti asua? ”Uuden” Havannan puolella korjattavaa riittää yhtälailla. Mutta sielläkin riittäisi nähtävää useammallekin päivälle. Näimme Vallankumousmuseon, El Capitolion ja muita keskeisiä rakennuksia. Ajoimme bussilla myös katsomaan Vallankumousaukiota, jossa Fidel Castro piti monet puheet kansalleen.

kuuba%20276.jpg

Legendaarinen vallankumousaukio.

Minä kun koen tämän maailman omalla tavallani, koin kuitenkin matkan parhaat hetket muualla kuin pääkaupungin nähtävyyksiä katsellessa, niin hieno kun ne olivatkin nähdä. Supermarketissa samaa pesuainetta oli hyllyssä neljä metriä ja yhtä murolaatua koko hylly täynnä. Rannalla oli hassuja pieniä hyytelökasoja, joiden mysteeri ei minulle koskaan selvinnyt. Vesibalettia harjoitelleen ryhmän musiikkivastaavana toiminut pappa putosi vaatteet päällä uima-altaaseen. Tämän tapauksen näin samalta aurinkotuolilta, jolla useana päivänä tuijotin vaaleansinistä taivasta ja mietin, että jos yläpuolellani huojuvasta palmusta irtoaisi nyt kookospähkinä, ehtisinkö väistää sitä. Yhtenä päivänä odotin kaksikymmentä minuuttia vierestä seuraten, kun kokki paistoi minulle keltanapsijan – voi veljet että kala maistuikin hyvältä. Illalla oli usein tähtikirkas taivas, tuijotin kirkkaita tähtiä, joiden edessä oli palmujen tummat hahmot lehvästöjään heilutellen. Join samalla piña coladaa tai olutta ja mietin, että maailma on ollut minulle suopea ja hyvä.

kuuba%20170.jpg

Niin oli jälleen yksi maa nähty. Sen pituinen se.

tiistai, 3. tammikuu 2017

Isatosta Ifatyyn, ympyrä sulkeutuu - Madagaskar, osa 5/5

Madagaskar%201173.jpg

Madagaskarin luonto on paikoin häkellyttävän kaunista.

Oli tullut aika suunnata matkan ehkäpä rankimmalle luontokävelylle läheiseen laaksoon. Päivä oli hikinen, mutta kaiken ähkimisen arvoinen. Monenlaisia eläimiä näimme, uusina ainakin lehtihyönteisiä ja upeissa väreissä loistavia sudenkorentoja ja joku uusi käärmelajikin bongattiin. Parasta tällä retkellä olivat kuitenkin maisemat. Laakson pohjalla kulki nyt osin kuivunut joenuoma, jossa kuljimme valtavien kivenlohkareiden ohi pujotellen ja välillä niiden yli kavuten. Välillä vesi osui uomassa virtaavaan kirkkaaseen veteen, saaden valon leikkimään kallioseinämissä. Rehevä kasvillisuus kätki tämän kaiken sisäänsä. Jos uskoisin paratiisiin, niin täällä olisin ehkä sen löytänyt. Laakson pohja alkoi nousta yhä jyrkemmin ja reittimme kävi yhä vaikeakulkuisemmaksi.

Madagaskar%201186.jpg

Virkistävä pulahdus.

Aloin kuulla korvissani kohinaa. Lopulta kohina alkoi peittää jopa kauniin linnunlaulun taakseen. Kahden ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen saavuimme viimein päämääräämme. Silmiemme edessä avautui kaksi kaunista vesiputousta ja niiden alla kauniit lammet. Suurempi vesiputous laski syvempään mustanpuhuvaan lampeen, pienempi putous taas rikkoi pienemmän ja matalamman lammen pintaa. Pienemmän lammista mineraalit olivat värjänneet syvän turkoosiksi. Näin nutipäiden uivan lammen seinämillä. Ei mennyt kauaa kun hikiset vaatteet lensivät kalliolle ja pulahdin lammista suurempaan uimaan. Vesi tuntui kylmältä, mutta taivaallisen virkistävältä. Viileä kristallinkirkas vesi soljui kivien välissä ja rehevä kasvillisuus varjosti kuuminta aurinkoa.

Madagaskar%201201.jpg

Maanpäällinen paratiisi?

Meidän oli kuitenkin pakko samota vielä takaisin sama reitti, sillä oikopolkuja ei ollut. Reitin puoliväliin paikalliset pojat olivat tulleet myymään jääkylmää Coca Colaa. Voitte varmasti arvata, että kaupat syntyivät! Retken jälkeen söimme lounasta ja ehdin ensimmäistä kertaa tällä matkalla hieman ottamaan aurinkoa ja syventyä kirjan pariin. Iltapäivällä lähdimme tarkemmin tutustumaan hotellia ympäröiviin hiekkakivimuodostelmiin. Liskoja ja lintuja näimme runsaslukuisesti. Maisema oli kuin tieteiselokuvasta, kun ilta-aurinko alkoi värjätä kallioita punaiseksi. Hassu kallion kolossa kasvava elefantinjalkakasvi sai minut hymyilemään. Kaikkien näiden vuosien ja matkojen jälkeen voi aina huomata, kuinka paljon maailmalla on vielä salaisuuksia minulle näytettävänään.

Madagaskar%201243.jpg

Kasvi joka sai minut hymyilemään.

Seuraavana aamuna oli herätys jo 5.30. Oli taas aika pakata tavarat kokoon ja jatkaa matkaa. Se kävi minulta kuitenkin jo niin rutiinilla, että ehdin vielä istuskella huoneen terassilla aamuauringossa ja kuunnella lintujen aamuisen sinfonian. Aamiaisen jälkeen lähdimme matkaan kohti rannikkoa. Kahdeksan saarella vietetyn päivän jälkeen tulisimme vihdoin näkemään meren! Kohta hotellilta lähdettyämme ohitimme Ilakakan kaupungin. Sieltä löytyi 1990-luvulla suuret safiiriesiintymät ja nyt siellä on todellinen safiirikuume käynnissä. Osa paikallisista on hieman onnistunut rikastumaan ja lyhytnäköisesti he käyttävät rahansa muun muassa merkkivaatteisiin ja viihde-elektroniikkaan. Jalostamattomat kivet kuitenkin virtaavat pilkkahinnalla maailmalle ja voitot käärivät lähinnä thaimaalaiset, srilankalaiset ja arabit. Safarikuumeen ympärille on kehittynyt paljon lieveilmiöitä ja esimerkiksi HIV- ja syfilisluvut ovat kaupungissa todella korkeat.

Madagaskar%201255.jpg

Heikompilaatuisia safiireja kaivetaan käsipelillä joen pohjalta.

Alkumatkasta maisema oli taas avaraa ruohotasankoa. Välillä tien vieressä kasvoi pari suurta tummanvihreää mangopuuta täynnä pian kypsyviä hedelmiä. Pian saimme nähdä myös ensimmäiset baobabit. On se vaan metka tuo puu, joka näyttää kuin se olisi tökätty ylösalaisin maahan. Piikkipuumetsät ilmestyivät nekin maisemaan. Valitettavasti niistäkin on iso osa tuhoutunut, osa luonnollisen kehityksen myötä, osa ihmisen toimien seurauksena. Hieman ennen Toliaran kaupunkia pysähdyimme lounaalle. Ravintolan vieressä oli arboretum, jossa kävimme katsomassa millaisia puita Madagaskarilla oikein kasvaakaan. Ihan kiva vierailukohde, mutta puisto olisi ollut tietenkin paljon hienompi heti sadekauden jälkeen. Nyt monet puut olivat täysin lehdettömiä. Sadekausi alkaa Madagaskarilla usein loka-marraskuun vaihteessa.

Madagaskar%201296.jpg

Apinanleipäpuiden esiinmarssi.

Arboretumissa kiertelyn jälkeen teimme kaupunkikierroksen Toliarassa. Siellä meininki oli aika kaoottinen. Kadut ja kadunkulmat olivat täynnä markkinoita. Kaupungin neljätuhatta polkupyöräriksaa suhailivat hiekkateillä liikenteen seassa. Onneksi emme olleet jäämässä Toliaraan, vaan matkamme jatkui Ifatyyn viettämään parin päivän rantalomaa. Hotelli oli ecolodge, minun makuuni täydellinen – uniikki, mutta ei hienosteleva. Mökissä oli ruohokatto ja meri-ilma tuulesi suoraan ikkunaluukuista olohuoneeseen, joka oli maantasossa. Majan katolla oli makuuhuone, josta ikkunat avasivat maiseman joka suuntaan. Katselin kuinka paikalliset pojat vetivät nuottansa majani edustalle rantaan. Kaikennäköisiä kaloja oli tullut saaliiksi. Samalla huomasin, että ranta oli täynnä mitä ihmeellisimpiä simpukankuoria. Meri kohisi unettavasti, istuin terassillani kansituolissa ja annoin merituulen vilvoittaa auringon päivällä kuumentamaa ihoa. Aurinko laski Mosambikinsalmeen ja tyrskyt löivät etäämpänä rannasta oleviin riuttoihin.

Madagaskar%201428.jpg

Rantamökin tunnelmaa.

Illalla syömästä tullessani muurahaiset olivat vallanneet mökkini lattian. Niitä siinä hätyytellessäni yksi muurahainen puraisi varpaaseeni. Sitä kirotessani tajusin, että edessäni lattialla on sihisevä madagaskarintorakka – sellainen kuusisenttinen hirveää sähinää päästelevä ötökkä. Laitoin sen päälle hammasmukin ja ujutin paperin alle ja siirsin kaverin rannalle ulkoilemaan. Aamiaispöydässä kuulin, että ryhmämme oli saanut vieraiksi myös perhosia, kärpäsiä, paljon moskiittoja ja yksi hiirikin oli kyläillyt. Luontomatkailua…

Madagaskar%201389.jpg

Kun ikää mitataan sadoissa vuosissa...

Seuraavana aamupäivänä teimme retken piikkipuumetsään. Apinanleipäpuiden mielikuvitukselliset muodot ovat kyllä niin hienoja! Monenlaisten kasvien lisäksi näimme taas käärmeen ja paljon liskoja ja lintuja. Kävelyn jälkeen olin altaalla uimassa ja lukemassa kirjaa. Sielläkin sain seurata ihan lähietäisyydeltä käärmeen luikertelua. Päivät Ifatyssa kuluivat laiskasti. Kävin usein rannalla kävelemässä. Siellä sai olla melkein yksin. Välistä pikkupojat kävivät esittelemässä puusta veistämäänsä venettä ja saaliiksi saamaansa pientä sinttiä. Tulivat siinä ohimennen kysyneeksi, saisivatko karkkia tai t-paitani. Taisikin olla reissun kysytyin kysymys: ”Monsieur, bonbon?” Viimeisenä iltana Ifatyssa oloni oli illallisella haikea. Tiesin, että en taas hetkeen näe auringon painuvan Intian valtamereen, merituuli ei saisi kynttilää lepattamaan illallispöydässä ja Etelänristi ei taas kohta tuikkisi enää taivaalla.

Madagaskar%201429.jpg

Aurinko laskee Mosambikinsalmeen.

Mutta sainpahan vielä yhden yön nukkua aaltojen lyödessä vaimeasti rantaan. Aamulla heräsin jo ennen viittä, kun naapurissa kukko kiekui. Kävin suihkussa ja kävelin rannan kautta aamiaiselle. Ehdin laukun pakkaamisen jälkeen istahtaa vielä pariksi tunniksi bungalowin terassille ja uppoutua kirjaan. Lounas oli jo yhdeltätoista ja sitten suuntasimme Toliaraan lentokentälle. Lensimme Fort Dauphinin kautta Antananarivoon takaisin Madagaskarin kierroksemme alkupisteeseen. Ajoimme suoraan illalliselle vanhaan huvilaan perustettuun ravintolaan. Sähköt olivat taas poikki laajoilla alueilla ja melkein koko kaupunki tuntui olevan pimeänä. Saimmekin nauttia kynttiläillallista.

Madagaskar%201439.jpg

Le Paradisier hotellin allasalue.

Oli jäljellä enää yksi päivä Madagaskarilla ja Antananarivossa. Lähdimme kaupunkikierrokselle. Liikenne oli kuitenkin todella ruuhkainen, se seisoi pahimmillaan puoli tuntia ja sitten saatoimme päästä 50 metriä eteenpäin. Kaupungin kadut on rakennettu aikana, jolloin niitä käytti muutama kymmenentuhatta ihmistä, miesvetoiset riksat ja sebuvankkurit. Nyt Antananarivossa on kolme miljoonaa asukasta ja 70000 yksityisautoa. Pääsimme kuitenkin käymään vanhassa kuninkaan linnassa. Se oli aika erilainen linna, mihin me olemme täällä Pohjolassa tottuneet. Kuninkaan valta maassa päättyi käytännössä ranskalaisten saapumiseen. Historiaa on Madagaskarilla kirjoitettu hyvin samalla tavalla, kuin muissakin siirtomaavallan alle joutuneissa Afrikan valtioissa. Ehdimme vielä käydä markkinoilla tekemässä viime hetken tuliaisostoksia. Luomulounas ranskalaisten omistamassa viehättävässä ravintolassa kruunasi päivän. Illalla ehdimme nauttia vielä jäähyväisillallisen hotellilla ennen kun lähdimme lentokentälle ja pitkälle kotimatkalle Pariisin kautta. Silmiä avaava, rentouttava, hauska ja paikoin ylellinenkin oli matkani Madagaskarille. Palasin kiitollisena ja nöyränä Suomeen. Olen aina valmis kokemaan uutta ja toivon, etten koskaan turru tai kyllästy matkailuun. Kuinka paljon sisältöä se voikaan elämään antaa!

Madagaskar%201485.jpg

Kuninkaanlinnan tärkeimpiä osia oli aikanaan kuninkaan kylpyaltaat, joihin neitsyet kantoivat veden.

perjantai, 2. joulukuu 2016

Vehreydestä Marsin maisemiin - Madagaskar, osa 4/5

Madagaskar%20699.jpg

Näin kauniissa maisemassa sain herätä Ranomafanan puistossa

Aamulla heräsin viideltä. Menin taas terassille istumaan. Sen edessä kasvava banaani oli kukassa. Madagaskarinmedestäjä keräsi pitkällä nokallaan aamiaista kukista. Sen oranssi vatsa välkkyi kilpaa metsän takaa nousevan aamuauringon kanssa. Lähdimme aamiaisen jälkeen neljäksi tunniksi sademetsään samoilemaan. Näimme makeista kultabokombaleja, diademasifakoja, ruskomakeja ja kärppämakin ainakin. Lajeja tuli ja meni niin häkellyttävällä vauhdilla, että en aina pysynyt vauhdissa mukana. Monet makit ovat myös melko samannäköisiä, joten niiden tunnistaminen ei käy niitä koskaan ennen nähneeltä ihan helposti. Lintujakin nähtiin, kerttusia, paratiisimonarkkeja, papukaijoja, sinikukun ja paljon muuta. Lounaan ja pienen iltapäivälevon jälkeen jatkoimme sademetsään tutustumista. Lyhyen ajomatkan päässä hotellilta oli jälleen aika painua pusikkoon. Ei mennyt kauaakaan, kun saimme ruskomakiperheen kiikariimme. Vähän ajan kuluttua näimme kultabokombalilauman. Näitä äärimmäisen uhanalaisia makeja on eri lähteiden mukaan jäljellä enää 200-1000 yksilöä. Kannan elpymisen suhteen ollaan kuitenkin varovaisen toiveikkaita. Pääsimme lopulta ihailemaan myös punavatsamakien ruokailua aivan lähietäisyydeltä tiheässä bambukasvustossa.

Madagaskar%20934.jpg

Makille maistuivat mehevät bambun versot

Aivan häkellyttävästi nähtävää oli taas, mutta aika vaikean maaston takana. Kannatti kuitenkin tämä rykäisy, joka oli eläimistön puolesta matkan parasta antia. Pidimme pienen palautumis- ja juomatauon kun pääsimme puiston reunamille takaisin. Väsyneinä, mutta onnellisina katsoimme kuinka maisema ympärillämme hämärtyi. Ajoimme autolla vielä katsomaan yöelämää. Juu, ei baareja ja yökerhoja, vaan sademetsän yöelämää. Näimme puurotan, pikkuhiirimakeja, sinijalkakameleontin ja monta muuta kameleonttilajia. Myös puuboa oli liikkeellä, näimme myös hyvin harvinaisen oranssi-mustilla pitkittäisjuovilla varustetun käärmeen, joka etsii vielä suomenkielistä nimeään. Paikallisoppaammekaan ei ollut kyseistä käärmettä koskaan ennen nähnyt.

Madagaskar%20773.jpg

Kärppämaki vietti päivää pesäkolossaan

Ranomafanan upea puisto jäi taakse ja jatkoimme matkaa kohti maan lounaiskolkkaa. Ensimmäiseksi pysähdyimme Fianarantsoassa, jossa hoidettiin posti- ja apteekkiasioita. Melkein kaikilla kolmestatoista suomalaisista oli jotakin vaivaa. Apteekin väen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset, kun ryhmämme suuntasi joukolla tyhjentämään apteekkia. Tarvittiin sidetarpeita, yskä- ja flunssalääkkeitä, desinfiointiainetta, kurkkupastilleja, vatsalääkkeitä ja laastareita ynnä muuta.  Matka jatkui parin tunnin päähän Ambalavaoon. Siellä näimme kuinka puukuidusta tehdään käsin paperia. Koko prosessi puhtaasta puusta valmiiksi paperiksi hoitui ilman mitään kemikaaleja. Valmiit paperiarkit koristeltiin kuivatuilla kukkasilla ja lehdillä. Valmiista paperista tehdään sitten kortteja, tauluja, kirjanmerkkejä ja vaikka mitä. Ambalavaosta nappasimme mukaan retkilounaat ja jatkoimme kohti läheistä Anjan kylää. Oli muuten harvinaisen ytimekäs paikannimi noin niin kuin madagaskarilaisittain! Söimme lounaan piknikpaikalla, jossa totesin, että minun kohdallani pöydässä asui kymmeniä torakoita. Yritin pysyä tyynenä, ettei kaikkien ruokahalu olisi mennyttä. Jälkiruoaksi oli banaani, laskin kuoret pöydälle ja parissa minuutissa ne olivat torakoiden peitossa. Eipä ole tällaista lounasta ennen tullut syötyä…

Madagaskar%20837.jpg

Ranomafanassa luonto oli hyvin kauniina säilynyt

Lounaspaikan vieressä oli metsä, johon kyläläiset olivat perustaneet yhteisöllisen suojelualueen. Lähdimme katsomaan kameleontteja ja bongasimmekin lajeista suurimman. Kameleontti kyllä pistää olemuksellaan väkisinkin hymyilyttämään. ”Menisinkö eteenpäin, ehkä, no ensin vähän taakse ja sitten vähän enemmän eteenpäin.” Huojuva kävely, eri suuntiin harottavat silmät ja usein rullalla oleva takaruumis tekevät kameleontista huvittavan, mutta varsin sympaattisen näyn. Törmäsimme seuraavaksi suloiseen rengashäntämakilaumaan. Ne mutustelivat tyytyväisinä viikunapuussa hedelmiä. Poikaset olivat takertuneina emojensa selkävilloihin. Välillä ne irrottivat otteensa ja leikkivät hetkisen serkkujensa kanssa. Osa paistatteli päivää viikunapuun juurella olevilla kivillä. Yht’äkkiä laumalle tuli kuitenkin kiire poistua paikalta. Ne lähtivät ylittämään viereistä papupeltoa. Pitkät hännät, joissa on 28 raitaa, huojuivat pystyssä ja kuin kapellimestarin johtamana yhdenaikaisesti. Oikealle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle. I like to move it, I like to move it move it! Äkkilähdön syykin selvisi meille pian. Lauma oli uhmannut naapurilauman reviiriä. Viikunapuun makoisat hedelmät oli tehnyt niistä uhkarohkeita. Naapurilauma sattuikin palaamaan vakipuulleen viikunalounaalle, ja niinpä ensimmäiselle laumalle tuli kiire jatkaa matkaansa. Anja on hyvä esimerkki, kuinka luonnonsuojelu voidaan kääntää paikallisen yhteisön hyödyksi. Madagaskarin luonnon tulevaisuuden kannalta soisi vastaavia projekteja syntyvän paljon lisää, valtiovalta kun ei ole mitenkään pontevasti lähtenyt luontoa suojelemaan.

Madagaskar%20790.jpg

Matka jatkui ja lähdimme ylittämään suurta puutonta ylätasankoa. Maisemat olivat kuin Marsista. Maisemaan ilmestyivät lopulta valtavat graniittimuodostelmat. Katselin repsikan paikalla hiljaa kuinka aurinko laski niiden taakse. Kauniita hetkiä, joiden vuoksi kannattaa joskus lähteä merta edemmäksi kalaan. Hämärä oli jo laskeutunut, mutta pystyi vielä havaitsemaan kuinka suuret graniittimuodostelmat muuttuivat pienemmiksi hiekkakivipatsaiksi. Taivas tummeni yhä ja tuhannet kirkkaat tähdet syttyivät loistamaan. Saavuimme Isatoon. Hotellimme Le Jardin du Roy oli noiden mielikuvitukselliset muodot saaneiden hiekkakivitöyräiden väleihin rakennettu. Oli kyllä upeat puitteet tässä linnamaisessa hotellissa. Maan yleiset elinolot huomioon ottaen tunsin pienen pistoksen sydämessäni. Ehkä olisin hieman vaatimattomamminkin voinut majoittua, kuin kaksikerroksisessa sviitissä, josta ikkunoitakin oli kolmeen ilmansuuntaan ja vessoja kaksi. Minä kun olin kuitenkin yksin matkassa.

Madagaskar%20997.jpg

Elämää Fianarantsoassa